Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tammelan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 03.03.2025/Pykälä 36


 

Valtuustoaloitteen ohjaaminen valmisteluun: Seutukunnallinen yhteismarkkinointi

 

KHALL 03.03.2025 § 36  

2/00.01.03/2025  

 

Tammelan kunnan hallintosäännön 124 §:n mukaan valtuustoryhmällä ja valtuutetulla on oikeus tehdä kirjallisia aloitteita kunnan toimintaa ja hallintoa koskevissa asioissa. Aloite on sitä enempää käsittelemättä lähetettävä kunnanhallituksen valmisteltavaksi.

 

Valtuuston kokouksessa 10.12.2025 valtuutettu Ismo Ojansuu jätti Tammelan sosiaalidemokraattien valtuustoryhmän valtuustoaloitteen:

 

"Seutukunnallinen yhteismarkkinointi

 

Olemme huolissamme Tammelan ja koko seutukunnan asukasluvun jatkuvasta vähenemisestä. Jo vuosien ajan seutukuntamme asukasmäärä on ollut laskusuunnassa ja samalla ikäännymme vauhdilla. Korona-aikana tapahtunut etätyöinnostus ei ole tuonut ainakaan merkittävää piristystä asukasmääräämme. Siksi esitämmekin seutukunnallista yhteismarkkinointia Lounais-Hämeen tunnettavuuden parantamiseksi. Markkinoinnin tarkoitus on saada alueelle uusia yrityksiä ja asukkaita, jotta Lounais-Häme saataisiin uudelle kasvu-uralle. Markkinoinnissa jokainen kunta toisi esille omia vahvuuksia ja voisi markkinoida omia yritys- ja asuntotonttialueitaan.

 

Toivomme, että kunta ottaa tämän aloitteen vakavasti ja ryhtyy yhteistyöhön alueen muun kuntien kanssa näkyvyytemme parantamiseksi."

 

Valtuusto lähetti valtuustoaloitteen kunnanhallituksen valmisteltavaksi.

 

 

Valmistelija: Hallintopäällikkö Jaana Jokikoivu-Hiukkamäki, p. 040 809 5455

 

Esittelijä:  Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää lähettää valtuustoaloitteen kunnanjohtajalle valmisteltavaksi.

 

Päätös:  Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti päätösehdotuksen.