Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tammelan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 16.12.2024/Pykälä 218


 

Alue- ja kuntavaalien ulkomainonta kunnan järjestämillä mainospaikoilla

 

KHALL 16.12.2024 § 218  

292/00.00.00.00/2024  

 

Sunnuntaina 13.4.2025 toimitetaan samanaikaisesti aluevaalit ja kuntavaalit. Vaalit toimitetaan järjestämällä ennakkoäänestys, kirjeäänestys ja vaalipäivän äänestys. Ennakkoäänestys kotimaassa toimitetaan 2.-8.4.2025.

 

Kunnalla ei ole lakisääteisiä velvollisuuksia vaalimainonnan järjestämisessä. Kunnallinen vaalimainontakäytäntö on perustunut kuntien keskusjärjestöjen suositukseen ja sitä on noudatettu 1970-luvulta lähtien. Perusteena suositukselle on aikoinaan ollut vaalimainonnan yhdenmukaistamisen tarve, kaupunki- ja maisemakuvalliset syyt sekä ympäristön siisteys. Vaalimainonnasta on muodostunut perinne, jolla voidaan edelleen katsoa olevan tiedotusarvoa. Kunnat ovat perinteisesti tarjonneet puolueille ja valitsijayhdistyksille mahdollisuuden vaalien ehdokasjulisteiden esillepanoon niille varatuissa telineissä. Mainospaikkojen myöntämisessä on noudatettava yhdenvertaisuusperiaatteen vaatimuksia eli tasapuolisuutta mainospaikkojen jaossa.

 

Ulkomainospaikkoja valittaessa on otettava huomioon vaalilain säännökset, jotka edellyttävät, että vaalimainoksia ei sijoiteta ennakkoäänestys- tai äänestyspaikalle ja niiden läheisyyteen siten, että niiden voitaisiin katsoa vaikuttavan äänestäjien vaalivapauteen. Lähtökohtana sijoittelulle on, että vaalimainokset eivät näy vaalihuoneistoon tai sen sisäänkäyntiin.

 

Kunnan vaalimainoskehikkojen sijoittelussa kullekin ehdokkaita asettaneelle ryhmälle tulevan julistetilan sijainti, luettuna vasemmalta oikealle, tulisi määräytyä samassa järjestyksessä kuin ehdokaslistojen yhdistelmässä.

 

Kuntaliiton yleiskirjeessä 9/2024 suositetaan vaalien ulkomainonta aloitettavaksi alueilla, jotka ovat kunnan määräämisvallassa, viikkoa ennen ennakkoäänestyksen alkua eli 26.3.2025. Mainokset suositellaan poistettavaksi kunnan luvanvaraisilta alueilta viikon kuluessa vaalien päättymisestä.

 

Kuntien on syytä saattaa mainonnan aloittamisen ajankohta sekä vaalien ulkomainonnasta kunnassa vastaavien henkilöiden nimet ja yhteystiedot vaaleihin osallistuvien puolueiden, yhteislistojen ja valitsijayhdistysten tietoon. Esimerkiksi puolueiden kohdalla ilmoitus on syytä tehdä niiden paikallisosastoille.

 

Tammelassa vaalimainospaikkoina edellisissä vaaleissa ovat olleet entinen sorakuoppa Tammelan tien varrella (Matintie ja Neuvoksentien välillä Tammelantie 37:ää vastapäätä) sekä Forssa-Tammela-maantien kevyenliikenteen väylän varrella Maijantien risteystä vastapäätä.

 

Mainontaa maanteiden varsilla ja asemakaava-alueiden ulkopuolella sekä valtion liikenneväylien varsilla säätelee laki liikennejärjestelmistä ja maanteistä. Liikenne- ja viestintävirasto on antanut tienvarsimainontaa ja -ilmoittelua koskevan määräyksen.

 

 

Valmistelija: Hallintopäällikkö Jaana Jokikoivu-Hiukkamäki, p. 040 809 5455

 

Esittelijä:  Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää, että

 

1)     kunta asettaa vaalien ulkomainostelineet entiseen sorakuoppaan Tammelan tien varrella (Matintie ja Neuvoksentien välillä Tammelantie 37:ää vastapäätä) sekä Forssa-Tammela-maantien kevyenliikenteen väylän varrelle Maijantien risteystä vastapäätä,

 

2)     kunta asettaa kumpaankin paikkaan ulkomainostelineet sekä aluevaalien vaalimainontaa varten että kuntavaalien ulkomainontaa varten,

 

3)     kunnan mainostelineet asetetaan paikoilleen siten, että alue- ja kuntavaalien ulkomainonta voidaan aloittaa 26.3.2025,

 

4)     kullakin ehdokkaan asettaneella puolueella tai valitsijayhdistyksellä on käytössä yksi vaalimainospaikka/kunnan asettama vaalimainosteline,

 

5)     Tammelan kunta kuuluttaa alue- ja kuntavaalien ulkomainonnasta verkkosivuillaan ja kuulutuksessa tiedotetaan vaalien ulkomainonnasta vastaavien henkilöiden nimet ja yhteystiedot,

 

6)     vaalimainospaikasta ei peritä korvausta sekä

 

7)     vaalimainosten asettajien on poistettava mainoksensa telineistä viikon kuluessa vaalin toimittamisesta eli viimeistään 21.4.2025.

 

Päätös:  Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti päätösehdotuksen.