Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tammelan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 16.12.2024/Pykälä 222


 

Kunnanjohtajan esittelemät muut ajankohtaiset asiat

 

KHALL 16.12.2024 § 222  

    

 

Kunnanjohtaja Juuso Alatalo esittelee kunnanhallitukselle ajankohtaisia asioita.

 

Valmistelija: Kunnanjohtaja Juuso Alatalo, p. 040 706 2667

 

Päätösehdotus: Kunnanhallitus merkitsee tietoonsa saatetuksi kunnanjohtajan esittelemät ajankohtaiset asiat ja päättää mahdollisista toimenpiteistä, joihin asiat antavat aihetta.

 

Asian käsittely:  Kunnanjohtaja esitteli seuraavat ajankohtaiset asiat:

 

  • Sekä talous- ja hallintojohtaja että yhteisökoordinaattori aloittavat työnsä Tammelan kunnassa 7.1.2025.
  • Sivistyslautakunta on 11.12.2024 kokouksessaan käsitellyt Humppilan kunnasta Antti Ahoselta saapunutta lausuntopyyntöä koskien Humppilan kunnan seudun lukiosopimuksesta eroamisen ajankohtaa. Sivistyslautakunta on lausunut seuraavaa: "Tammelan kunta toteaa Humppilan kunnalle, että Humppilan eroamisajankohta perustuu Humppilan kunnan omaan näkemykseen ja tarpeeseen, eikä Tammela ota kantaa eroamisajankohtaan." Kunnanjohtaja esitti, että kunnanhallitus yhtyy sivistyslautakunnan lausuntoon ja näin todettiin keskustelun aikana tehtävän.
  • Rio Tinto järjestää helmikuussa valtuustosalissa tilaisuuden liittyen vesiensuojelututkimukseen, jota lähtevät edistämään. Rio Tinto tiedottaa itse asiasta. Kunta mahdollistaa tilan käytön tilaisuutta varten.
  • OmaHäme on lähettänyt tiedustelua liittyen ruoka-aputoimintaan. Tuetaan sitä, että hyvinvointialue ottaa hankeisännyyden tässä asiassa.

 

Päätös: Kunnanhallitus päätti merkitä tietoonsa saatetuksi kunnanjohtajan esittelemät ajankohtaiset asiat.