Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tammelan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 11.12.2024/Pykälä 99


 

Tammelan kunnan rakennusvalvonnan taksan uudistus

 

YMPAR 11.12.2024 § 99  

378/10.03.00.00/2024  

 

Tammelan kunnan rakennusvalvonnan taksa on tarpeen uusia, koska maankäyttö- ja rakennuslain korvaava rakentamislaki tulee voimaan vuoden 2025 alussa. Lakimuutoksen vuoksi rakennusvalvonnan taksa on jouduttu uudistamaan rakenteellisesti kokonaan vastaamaan uusia lupatyyppejä. Rakennusvalvonnan taksa tulee olla voimassa uuden rakentamislain mukaisena 1.1.2025. Taksaa uudistettaessa rakentamislain korjaussarjan lopullisia lakimuutoksia ei ole vielä vahvistettu, joten taksaa voidaan joutua päivittämään myöhemmin uudestaan.

 

Suurimmat muutokset taksaan tulee lupatyyppien muuttumisesta. Lupamenettelystä poistuvat rakennus- ja toimenpideluvat, sekä aiempi ilmoitusmenettely. Nämä korvataan yhdellä lupatyypillä, rakentamisluvalla. Rakentamislupa koostuu alueidenkäytöllisten edellytysten (sijoittamisen edellytykset) tarkastelusta ja olennaisten teknisten vaatimusten (toteuttamisen edellytykset) tarkastelusta. Rakentamislupa voidaan hakea uuden rakentamislain mukaan joko yhdellä rakentamisluvalla, tai erillisellä sijoittamisluvalla ja rakentamisluvalla. Aiempi suunnittelutarveratkaisu poistuu käytöstä.

 

Tammelan aiempi rakennusvalvonnan taksa on tullut voimaan 1.1.2017. Taksauudistuksen yhteydessä taksoja on korotettu ja tarkistettu yleisen hintatason muutoksen vuoksi.

 

Liite:  Tammelan kunnan rakennusvalvonnan taksa

 

Lapsivaikutusten arviointi (Kvalt 60 §, 23.9.2019)

Päätöksen lapsivaikutukset: Ei

 

Yritysvaikutusten arviointi (Kvalt 66 §, 20.12.2010):

Vaikuttaako yritysten kilpailutilanteeseen: Ehkä

Onko päätöksellä vaikutuksia yritysten määrän kehittymiseen: Ehkä

Vaikuttaako päätös positiivisesti työpaikkojen muodostumiseen: Ehkä

Onko palvelu mahdollista ulkoistaa: Ei

 

Valmistelija: Kaavoittaja Miika Tuki puh. 050 464 3274

Rakennustarkastaja Tuomas Suvitie puh. 040 159 4083

 

Esittelijä:  Tekninen johtaja Jari Kauppi

 

Päätösehdotus: Ympäristölautakunta päättää

1) Hyväksyä uuden rakennusvalvonnan taksan ja määrää, että nyt hyväksytty taksa tulee voimaan 1.1.2025.

 

Käsittely kokouksessa:

 

Rakennustarkastaja Tuomas Suvitie ja kaavoittaja Miika Tuki olivat läsnä asiantuntijoina § 99 käsittelyn aikana klo 18.06-19.32 ja poistuivat kokouksesta ennen päätöksentekoa.

 

Päätös:  Ympäristölautakunta päätti hyväksyä uuden rakennusvalvonnan taksan ja määrää, että nyt hyväksytty taksa tulee voimaan 1.1.2025.