Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tammelan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 25.11.2024/Pykälä 198


 

Kulttuuripalkinto 2024

 

KHALL 25.11.2024 § 198  

340/12.03.01/2024  

 

Kunnanhallitus on kokouksessaan 28.10.2024 § päivittänyt kulttuuripalkinnon jakoa koskevan ohjeen. Tavanomaisesti esitykset pyydetään lokakuun loppuun mennessä, mutta sääntömuutoksen vuoksi tänä vuonna esitykset pyydettiin toimittamaan viimeistään 15. marraskuuta. Kulttuuripalkinnosta tiedotettiin Tammelan kunnan sosiaalisen median kanavissa sekä kunnan verkkosivuilla.

 

Määräaikaan mennessä tehtiin yhteensä 31 ehdotusta, kahdeksasta (8) eri tahosta Tammelan kunnan Kulttuuripalkinnon 2024 saajaksi. Lisäksi sähköisellä lomakkeella oli kaksi tyhjää ehdotusta.

 

Kulttuuripalkinto 2024 saajaksi ehdotettiin seuraavia tahoja:

  • Kalle Kaunisto
  • Kirsi Lindholm
  • Pentti Lintumaa
  • Sanna Mansikkaniemi
  • Emmi-Riikka Marin
  • Rauhaniemen kesäteatteri
  • Retkihetki Rauhaniemessä -tapahtuma
  • Jami Vehmas

 

Kulttuuripalkintosäännön mukaisesti kulttuuri- ja viestintäkoordinaattori valitsi ehdotusten perusteella viisi (5) ehdokasta Kulttuuripalkinnon saajaksi, jotka vietiin lausuntokierrokselle Tammelan kunnan laajaan johtoryhmään. Ehdokkaat ovat:

  • Kalle Kaunisto
  • Kirsi Lindholm
  • Pentti Lintumaa
  • Emmi-Riikka Marin
  • Retkihetki Rauhaniemessä -tapahtuma

 

Kaikki viisi ehdokasta ovat esteettömiä, sillä yksikään ei ole vastaanottanut näistä ansioista tunnustusta aikaisemmin. Yhteenveto ehdotusten tekijöiden perusteluista palkinnon saajaksi löytyy liitteestä.

 

Tammelan kunnan laajan johtoryhmä on käynyt esitykset lävitse ja todennut, että ehdokkaat täyttävät asetetut kriteerit.

 

Tammelan kunnan Kulttuuripalkinto myönnettiin vuonna 2023 Tammelan Nuorisoseura Aura ry:n järjestämälle Hakkapeliitta-tapahtumalle ja 2022 Valkeaniemen pirtin sunnuntaitanssien ideoija Matti Pelto-Huikkolle.

 

 

Valmistelija: Kulttuuri- ja viestintäkoordinaattori Sirkka Laine, p. 040 778 1923

 

Esittelijä:  Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää kulttuuripalkinnon 2024 myöntämisestä.

 

Asian käsittely: Kulttuuri- ja viestintäkoordinaattori Sirkka Laine oli läsnä kokouksessa esittelemässä asiaa klo 19.10-19.26. Hän poistui kokouksesta ennen päätöksentekoa.

 

 Jenni Rauhaniemi ilmoitti olevansa esteellinen (osallisuusjäävi, hallintolaki 28.1 §) ja poistui kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi klo 19.08-19.27. Jenni Rauhaniemi saapui päätöksenteon jälkeen takaisin kokoukseen.

 

Päätös: Kunnanhallitus päätti myöntää kulttuuripalkinnon Pentti Lintumaalle.

Päätös on julkaisuvapaa 6.12.2024.