Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tammelan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 25.11.2024/Pykälä 210


 

Osakkeiden vastaanotto

 

KHALL 25.11.2024 § 210  

295/00.04.01/2023  

 

Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän jäsenkunnat ovat Forssan kaupunki, Humppilan kunta, Jokioisten kunta, Tammelan kunta, Ypäjän kunta ja Someron kaupunki (osajäsenenä).

 

Kuntayhtymän toiminta on siirtynyt sote-voimaanpanolain (616/2021) 23 §:n mukaisesti olennaisilta osiltaan 1.1.2023 hyvinvointialueelle. Kuntayhtymässä ei käytännössä enää sen jälkeen ole ollut olennaista kuntayhtymän alkuperäisen tarkoituksen mukaista toimintaa. Kuntayhtymä on toiminut 1.1.2023 jälkeen kiinteistökuntayhtymänä.

 

Jäsenkunnat ovat jäsenkuntien valtuustojen päätöksillä päättäneet purkaa kuntayhtymän. Tähän liittyen kuntaan on saapunut osakkeiden luovutuskirja, jonka mukaan Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä luovuttaa jäsenkunnilleen omistamansa Tuomi Logistiikka Oy:n ja Numera Palvelut Oy:n osakkeet.

 

Tammelan kunnan hallintosäännön § 25 mukaan kunnanhallitus päättää osakkeiden ja osuuksien myynnistä ja ostamisesta.

 

Nyt käsittelyssä olevien osakkeiden luovutuksesta ei suoriteta kauppahintaa, vaan luovutus on jako-osan maksua.

 

 

Valmistelija: Kunnanjohtaja Juuso Alatalo, p. 040 706 2667

 

Esittelijä:  Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää

 

  1. hyväksyä luovutuskirjan mukaisen osakkeiden luovutuksen Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymältä Tammelan kunnalle,
     
  2. valtuuttaa kunnanjohtajan allekirjoittamaan luovutuskirjan,

 

  1. tarkastaa pöytäkirjan tämän pykälän osalta kokouksessa asian kiireellisyyden vuoksi.

 

Päätös:  Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti päätösehdotuksen.

 

 

Ote:  Kari Tasala