Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tammelan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 11.12.2024/Pykälä 86


 

Muut esille tulevat asiat

 

SIVLA 11.12.2024 § 86    

        

   Lausunto Humppilan kunnalle

Humppilan kunta on päättänyt erota seudun lukiosopimuksesta. Humppila pyytää Tammelan kuntaa, Forssan kaupunkia ja Jokioisten kunta ottamaan kantaa mikä seuraavista ajankohdista olisi suositeltavin:

1. ensisijaisesti syyslukukauden 2024 alusta

2. toissijaisesti kevätlukukauden ja talousarviovuoden2025 alusta

3. kolmantena syyslukukauden 2025 alusta.

 

Päätösehdotus: Tammelan kunta toteaa Humppilan kunnalle, että Humppilan eroamisajankohta perustuu Humppilan kunnan omaan näkemykseen ja tarpeeseen, eikä Tammela ota kantaa eroamisajankohtaan.


Käsittely:   Lautakunta keskusteli lausunnon lisäksi lautakunnalle saapuneesta

kirjelmästä.
 

Päätös:  Päätösehdotus hyväksyttiin.