Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tammelan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 01.11.2024/Pykälä 47


Liite 1 Sidonnaisuusrekisteri 2024 päivitetty 01112024

 

Luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden sidonnaisuudet

 

TARK 01.11.2024 § 47  

184/00.03.02/2022  

 

Kuntalain 84 §:ssä mainittujen kunnan luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden on ilmoitettava julkisesti sidonnaisuuksistaan, joilla voi olla merkitystä luottamus- tai virkatehtävän hoidossa. Sidonnaisuusilmoituksia koskevan sääntelyn tarkoituksena on kunnan päätöksenteon avoimuuden ja läpinäkyvyyden edistäminen.

 

Sidonnaisuusrekisterin pitäjänä on kunnan hallintosäännön § 77 mukaisesti tarkastuslautakunta. Lautakunta valvoo sidonnaisuuksien ilmoittamisvelvollisuuden noudattamista ja saattaa sidonnaisuusilmoitukset tiedoksi valtuustolle vuosittain.

 

Tarkastuslautakunta huolehtii myös sidonnaisuusrekisterin tietojen julkistamisesta kunnan verkkosivuilla. Ilmoitusvelvollisuuden piiriin kuuluvan luottamustoimen tai tehtävän päätyttyä henkilöä koskevat tiedot on poistettava rekisteristä ja tietoverkosta.

 

Kansallisarkiston ohjeen mukaan sidonnaisuusilmoitukset ja sidonnaisuusrekisterin tiedot ovat pysyvästi säilytettäviä, vaikka niitä koskevat tiedot poistetaankin yleisesti nähtäviltä.

 

Jokainen laissa määrätty ilmoitusvelvollinen on itse vastuussa sidonnaisuusilmoituksen tekemisestä. Tarkastuslautakunta voi valvovana viranomaisena kehottaa ilmoitusvelvollista tekemään uuden ilmoituksen tai täydentämään jo tehtyä ilmoitusta. Ilmoitus on tehtävä kahden kuukauden kuluessa siitä, kun henkilö on valittu luottamustoimeen tai tehtäväänsä. Henkilön on viipymättä ilmoitettava myös sidonnaisuuksissa tapahtuneet muutokset.

 

Kuntalain mukaan ilmoitusvelvollisuus koskee kunnanhallituksen jäseniä ja maankäyttö- ja rakennuslaissa tarkoitettuja tehtäviä hoitavan toimielimen jäseniä, valtuuston ja lautakuntien puheenjohtajaa ja varapuheenjohtajia, kunnanjohtajaa sekä kunnanhallituksen ja lautakuntien esittelijöitä ja kaikkien edellä mainittujen varajäseniä/sijaisia.

Tammelan kunnan sidonnaisuusrekisteri löytyy kunnan verkkosivuilta:
https://www.tammela.fi/kunta-ja-hallinto/paatoksenteko/sidonnaisuusilmoitukset

 

 

Valmistelija: Satu Höglund, p. 050 379 1344

 

 

Päätösehdotus: Tarkastuslautakunta

  1. hyväksyy liitteenä olevat sidonnaisuusilmoitukset ja päättää julkaista ne kunnan verkkosivuilla;
     
  2. saattaa hyväksytyt sidonnaisuusilmoitukset tiedoksi kunnanvaltuustolle.

 

Päätös:  Päätösehdotus hyväksyttiin.