Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tammelan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 07.11.2024/Pykälä 36


 

Kaukjärven teollisuushalli / Maanrakennusurakka

 

TEKLA 16.11.2023 § 34 

 

 

Tammelan kunnanvaltuusto on kokouksessaan 25.9.2023 päättänyt käynnistää Kaukjärven teollisuusalueelle 1,8 milj. euron hallihankkeen, hanke aloitetaan vielä vuoden 2023 aikana.

 

Hallihankkeen luonnossuunnittelu on toteutettu yhdessä yritystoiminnan kanssa, teknisen palvelualueen johdolla niin, että rakennuslupasuunnittelu on voitu jo toteuttaa.

 

Tekninen toimiala on kilpailuttanut hallihankkeen niin, että tarjouksia on voitu tehdä joko yhdestä osa alueesta tai vaihtoehtoisesti koko hallirakennuksen toteutuksesta, mutta kuitenkin ilman taloteknisiä urakoita. Tarjoukset voitiin jättää rakennuslupasuunnitelmien pohjalta vaihtoehtoisesti:

 

1)     Maanrakennusurakka piha-alueineen

2)     Hallirakennus rakennusteknisesti valmiina

3)     Maanvarainen lattiarakenne

4)     Edellä esitetyt yhdessä, kokonaistoimituksena

 

Vaihtoehdoista neljä, eli kokonaistoimitus osoittautui tarjouksia vertailemalla kalleimmaksi vaihtoehdoksi. Vaihtoehdon hintaeroon voidaan olettaa vertailussa esiin noussut oman työn osuus, josta juuri valmistunut liikuntahalli antaa hyvän vertailutiedon. Vaihtoehdon taloudellinen vertailu tehtyyn valtuuston päätökseen estää vaihtoehdon käytön, ellei suunnitelmia selvästi muutettaisi. 

 

Maanvaraisen lattiarakenteen osalta on lisäksi ilmennyt halliin tulevan yrittäjän taholta toteutukseen vaikuttavia toiveita, joten maanvaraisen lattian osalta kilpailutuksen sisältö ei suoraan ole vielä toteutettavissa, tämän johdosta tältä osin kilpailutus tulee keskeyttää sekä käynnistää myöhemmin uudelleen, kun suunnitelma on kokonaisuudessaan valmis.

 

Koska vertailussa voidaan edetä vain maanrakennusurakan sekä hallitoimituksen kanssa, tarkastellaan tällä erillisellä päätöksellä vain maanrakennusurakkaa.

 

Maanrakennusurakkaan saatiin yhteensä neljä tarjousta, joista edullisimman vaihtoehdon esitti Forssan Ympäristöurakointi Oy.

 

 

Oheismateriaali: Tarjouspyyntö, avauspöytäkirja, vertailutaulukko

 

Lapsivaikutusten arviointi (Kvalt 60 §, 23.9.2019)

Päätöksen lapsivaikutukset: Ei

 

Valmistelija: Tekninen johtaja Jari Kauppi, puh. 040 8611 788

 

Esittelijä:  Tekninen johtaja

 

Päätösehdotus: Tekninen lautakunta päättää valita Kaukjärven teollisuusalueen maanrakennusurakoitsijaksi Forssan Ympäristöurakointi Oy:n 393.400 euron tarjouksellaan, ellei tarjouksen selonottoneuvottelussa muuta ilmene.

 

Päätös:  Tekninen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.

 

Ote:  Tarjouksen tehneet yritykset

 

 

 

 

TEKLA 07.11.2024 § 36  

180/10.03.02.01/2023  

 

Tammelan kunnan kirjaamoon on 30.10.2024 saapunut Tammelan kunnanhallitukselle osoitettu Forssan Ympäristöurakointi Oy:n vaatimus Tammelan kunnalle suorittaa Kaukjärven teollisuushallin maarakennusurakkaa koskevat avoinna olevat laskut 13.11.2024 mennessä.

 

Tammelan kunta on pidättänyt ei-maksukelpoiset osuudet urakoitsijan lisätyöesityksistä. Pidätyksen perusteena on ollut urakoitsijan sopimuksen vastainen menettely.  

 

Tammelan kunnan voimassa olevan hallintosäännön 11.6.2024 29 §:n kohdan 5. mukaan tekninen lautakunta päättää oman toimialansa hankinnoista talousarvion puitteissa. Koska vaatimuskirjelmä koskee teknisen lautakunnan toimivaltansa puitteissa tekemää hankintaa, kuuluu myös vaatimuksen käsittely ja asiasta päättäminen saman hallintosäännön kohdan nojalla tekniselle lautakunnalle.

 

Kunnanhallitukselle osoitettu kirjelmä on tällä perusteella ohjattu asian käsittelyä ja päätöksentekoa varten tekniselle lautakunnalle.

 

 

 

Oheismateriaalit: Urakoitsijan vaatimus 30.11.2024

  Tilaajan reklamaatiot urakoitsijalle

 

Liite:  Vastine, ei julkinen

 

Lapsivaikutusten arviointi (Kvalt 60 §, 23.9.2019)

Päätöksen lapsivaikutukset: Ei

 

Yritysvaikutusten arviointi (Kvalt 66 §, 20.12.2010):

Vaikuttaako yritysten kilpailutilanteeseen: Ehkä

Onko päätöksellä vaikutuksia yritysten määrän kehittymiseen: Ei

Vaikuttaako päätös positiivisesti työpaikkojen muodostumiseen: Ei

Onko palvelu mahdollista ulkoistaa: Ei

 

Valmistelija: Tekninen johtaja Jari Kauppi, puh. 040 8611 788

 

Esittelijä:  Tekninen johtaja

 

Päätösehdotus: Päätösehdotus annetaan kokouksessa.

 

Käsittely kokouksessa:

 

Kunnanjohtaja Juuso Alatalo oli läsnä kokouksessa Teams-yhteydellä klo 18.00 - 19.06. Kunnanhallituksen puheenjohtaja Eero Pura oli läsnä kokouksessa Teams-yhteydellä klo 18.00 - 19.07.

Asianajotoimisto Pakkanen Oy:n Jukka Pakkanen oli läsnä kokouksessa Teams-yhteydellä asiantuntijana klo 18:00-19:06 ja poistui ennen tämän pykälän päätöksentekoa.

 

Kokouksessa annettu päätösehdotus:

 

Tekninen lautakunta päättää antaa Forssan Ympäristöurakointi Oy:lle liitteenä olevan vastauksen 13.11.2024 mennessä.

 

Päätös: Tekninen lautakunta hyväksyi kokouksessa annetun päätösehdotuksen yksimielisesti.

 

Ote:  Forssan Ympäristöurakointi Oy