Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tammelan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 28.10.2024/Pykälä 176



 

Lausuntopyyntö Kanta- Hämeen alueellinen hyvinvointisuunnitelma 2025-2028 -asiakirjaluonnokseen ja sen liitteisiin

 

KHALL 28.10.2024 § 176  

7/00.04.03/2024  

 

Kanta-Hämeen alueellinen hyvinvointisuunnitelma 2025-2029 liitteineen on laadittu hyvinvointialueen hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyön strategisen johtamisen ja hyvinvointityön pohjaksi. Kanta-Hämeen alueellinen Hyvinvointikertomus 2024 on hyväksytty hyvinvointialueen aluevaltuustossa 18.6.2024 § 58. Kanta-Hämeen alueellinen hyvinvointisuunnitelma liitteineen on laadittu laajassa yhteistyössä. Valmistelua on tehty yhdyspintafoorumeissa ja työryhmissä, joissa on nimettynä edustajia mm. kunnista, järjestöistä, oppilaitoksista, yrityksistä ja seurakunnista sekä kantahämäläisillä on ollut mahdollisuus ottaa kantaa suunnitelmaan sähköisen kyselyn kautta.

 

Hyvinvointikertomuksessa esitettiin painopisteet (osallisuus, yhdenvertaisuus, turvallinen arki ja onnistumme toisiimme luottaen), joihin perustuen nyt käsiteltävänä olevassa hyvinvointisuunnitelmassa 2025-2028 on asetettu tavoitteet tulevalle nelivuotiskaudelle. Tavoitteita tukevat toimenpiteet on asetettu seuraavalle kahdelle vuodelle. Toimintaympäristön nopeiden muutosten vuoksi toimenpiteitä täsmennetään jälkimmäiselle kahdelle vuodelle myöhemmin raportoinnin yhteydessä. Kanta-Hämeen alueellinen hyvinvointikertomus ja -suunnitelma 2025-2028 on hyödynnettävissä kunnan hyvinvointityön tukena.

 

Kanta-Hämeen hyvinvointialue on pyytänyt antamaan lausunnon Kanta-Hämeen alueellinen hyvinvointisuunnitelma 2025-2028 -asiakirjaluonnoksesta ja sen liitteistä. Hyvinvointisuunnitelman liitteinä on Kanta-Hämeen alueellinen lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma 2025-2028 -luonnos, Kanta-Hämeen alueellinen opiskeluhuoltosuunnitelma 2025-2028 -luonnos sekä Lähisuhdeväkivallan ehkäisyn toimintasuunnitelma.

 

Keskeistä Tammelan näkökulmasta

 

Kanta-Hämeen alueellinen hyvinvointisuunnitelma 2024-2028 -asiakirjaluonnoksessa ja sen liitteissä esitetyt tavoitteet tukevat Kanta-Hämeen kuntien, Hämeen liiton ja Kanta-Hämeen hyvinvointialueen puitesopimuksen keihäänkärkien edistämistä, kantahämäläisten hyvinvointia sekä vastaavat Kanta-Hämeen hyvinvointikertomuksessa esitettyyn tietopohjaan hyvinvoinnin nykytilasta. Asetettavilta toimenpiteiltä toivotaan konkreettisten käytännön toimien esittämistä, jotta suunnitelma on paremmin hyödynnettävissä kunnan hyvinvointityön tukena. Yhteisten käytäntöjen luominen helpottaa yhteistyötä kantahämäläisten hyvinvoinnin edistämiseksi. On merkityksellistä, että myös jatkossa mahdollistetaan kaikkien kantahämäläisten osallisuus suunnitelmien laatimiseen asuinpaikasta riippumatta.

 

Valmistelija: Hyvinvointikoordinaattori Anna-Kaisa Jyrkkänen, p. 050 379 1189

 

Esittelijä:  Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää antaa liitteenä olevan lausunnon Kanta-Hämeen alueellinen hyvinvointisuunnitelma 2025-2029 -asiakirjaluonnokseen ja sen liitteisiin.

 

Asian käsittely: Hyvinvointikoordinaattori Anna-Kaisa Jyrkkänen oli kokouksessa läsnä klo 17.30-17.48 esittelemässä kunnan tasa-arvo-, yhdenvertaisuus- ja osallisuussuunnitelmaa 2024-2029 sekä tässä §:ssä käsiteltävää lausuntoa Kanta-Hämeen alueellisen hyvinvointisuunnitelman 2025-2028 asiakirjaluonnoksesta ja sen liitteistä. Hän poistui kokouksesta ennen päätöksentekoa.

 

Päätös:  Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti päätösehdotuksen.

 

 

 

Ote:  Kanta-Hämeen hyvinvointialue, hyvinvointikoordinaattori