RSS-linkki
Kokousasiat:https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 07.10.2024/Pykälä 166
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Vastaus valtuustoaloitteeseen "Kaikki avustushakemukset, sidonnaisuusilmoitukset ym. kaavakkeet tulee olla saatavilla sähköisesti kunnan kotisivuilta"
KHALL 27.11.2023 § 216
Tammelan kunnan hallintosäännön 41 §:n mukaan valtuustoryhmällä ja valtuutetulla on oikeus tehdä kirjallisia aloitteita kunnan toimintaa ja hallintoa koskevissa asioissa. Aloite on sitä enempää käsittelemättä lähetettävä kunnanhallituksen valmisteltavaksi.
Valtuuston kokouksessa 13.11.2023 valtuutettu Mikko Pietilä jätti Keskustan valtuustoryhmän valtuustoaloitteen "Kaikki avustushakemukset, sidonnaisuusilmoitukset ym. kaavakkeet tulee olla saatavilla sähköisesti kunnan kotisivuilta".
Valtuusto lähetti valtuustoaloitteen kunnanhallituksen valmisteltavaksi.
Valmistelija: Hallintopäällikkö Jaana Jokikoivu-Hiukkamäki, puh. 040 809 5455
Esittelijä: Kunnanjohtaja
Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää lähettää valtuustoaloitteen hallinto- ja kehittämispalveluiden valmisteltavaksi.
Päätös: Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.
KHALL 07.10.2024 § 166
2/00.01.03/2023
Valtuustoaloitteen johdosta hallintosihteeriryhmän toimesta selvitettiin, millaisissa muodoissa eri toimialojen lomakkeita on olemassa kunnan verkkosivuilla. Selvityksen mukaan lomakkeita on sähköisenä, Word -muodossa, Excel -muodossa sekä tulostettavassa PDF-muodossa. Varhaiskasvatuksessa ja opetuksessa osa lomakkeista on myös Wilma -järjestelmässä, joka on opetuksen ja oppimisen oma alusta. Sähköisiä lomakkeita on käytössä mm. ePalvelun kautta. Viimeisimpänä palveluna on sähköistetty asunnonhaku, jota koskeva hakemus on täytettävissä Kodia asuntovuokrauksen järjestelmässä. Kunnan myöntämiä avustuksia koskevat hakulomakkeet siirrettiin vuoden 2024 alussa Webropol -pohjaisiksi, samoin myös muita lomakkeita on kuluneen vuoden aikana laadittu Webropolilla.
Kunnan verkkosivujen kilpailutus on käynnistymässä tämän vuoden lopulla, viimeistään ensi vuoden alussa. Uusien verkkosivujen luomisessa on otettava huomioon sähköiset palvelut myös sen vuoksi, että hallitusohjelmassa yhtenä tavoitteena on sähköisen asioinnin osuuden nostaminen ja digitaalisen asioinnin tekeminen ensisijaiseksi niiden asiakkaiden kohdalla, joille se on mahdollista. Sähköistä asiointia konkretisoi mm. se, että nykyisen hallituskauden aikana käynnissä on sähköistä tiedoksiantoa koskeva lainsäädäntöhanke. Kyseinen laki tullee voimaan vuoden 2026 alusta lukien.
Verkkosivujen osalta kehitettävää on myös yhtenäisyyden osalta siinä, että jokaisen toimialan lomakkeet olisivat helposti löydettävissä, mielellään yhdestä kohdasta toimialoittain jaoteltuna.
Valmistelija: Hallintopäällikkö Jaana Jokikoivu-Hiukkamäki, p. 040 809 5455
Esittelijä: Kunnanjohtaja
Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että se hyväksyy selostusosan mukaisen lausunnon valtuustoaloitteeseen ja toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.
Päätös: Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti päätösehdotuksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |