RSS-linkki
Kokousasiat:https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 23.09.2024/Pykälä 31
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Keskusvaalilautakunnan varajäsenen valinta
KHALL 12.08.2024 § 133
Tammelan valtuusto valitsi kokouksessaan 16.8.2021 toimikaudeksi 2021-2025 keskusvaalilautakuntaan sisääntulojärjestyksessä kolmantena tulevaksi varajäseneksi Matti Laakson. Matti Laakso on menehtynyt kesäkuussa 2024.
Kuntalain (410/2015) 74 §:n mukaan vaalikelpoinen lautakuntaan ja valiokuntaan on henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan:
1) asianomaisen lautakunnan tai valiokunnan alainen kunnan palveluksessa oleva henkilö;
2) henkilö, joka on asianomaisen lautakunnan tai valiokunnan tehtäväalueella toimivan, kunnan määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa;
3) henkilö, joka on hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka johtavassa ja vastuullisessa tehtävässä tai siihen rinnastettavassa asemassa liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä, jos kysymyksessä on sellainen yhteisö, jolle asianomaisessa lautakunnassa tavanomaisesti käsiteltävien asioiden ratkaisu on omiaan tuottamaan olennaista hyötyä tai vahinkoa.
Tasa-arvolain (609/1986) 4 a §:n mukaan kunnallisissa ja kuntien välisen yhteistoiminnan toimielimissä, lukuun ottamatta aluevaltuustoja ja kunnanvaltuustoja, tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia, jollei erityisestä syystä muuta johdu.
Valmistelija: Hallintopäällikkö Jaana Jokikoivu-Hiukkamäki, p. 040 809 5455
Esittelijä: Kunnanjohtaja
Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää esittää, että valtuusto valitsee keskusvaalilautakuntaan sisääntulojärjestyksessä kolmantena tulevan varajäsenen jäljellä olevaksi toimikaudeksi.
Päätös: Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti päätösehdotuksen.
KVALT 23.09.2024 § 31
148/00.00.01.00/2021
Päätösehdotus: Kunnanhallitus esittää, että valtuusto valitsee keskusvaalilautakuntaan sisääntulojärjestyksessä kolmantena tulevan varajäsenen jäljellä olevaksi toimikaudeksi.
Päätös: Valtuusto päätti valita keskusvaalilautakuntaan sisääntulojärjestyksessä kolmantena tulevaksi varajäseneksi Auli Rantasen jäljellä olevaksi toimikaudeksi.
Ote: Auli Rantanen, keskusvaalilautakunta
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |