Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tammelan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 23.09.2024/Pykälä 28


Liite 3 Liite: Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2024

 

Osavuosikatsaus 1-6/2024

 

KHALL 26.08.2024 § 139 

 

 

Tammelan kunnan talous on toteutunut talousarviossa suunnitellun mukaisesti ajalla 1.1.-30.6.2024. Talousarvion valmistelussa vuoden 2024 osalta lähdettiin tavoittelemaan 1,8 miljoonan euron vuosikatetta. Vuosikatteella on varauduttu meneillään olevan Yhtenäiskoulun ja Johdintien hallihankkeen rahoittamiseen sekä muihin investointeihin.

 

Tammi-kesäkuussa toimintatuotot ja toimintakulut toteutuivat lähes talousarvossa arvioidun mukaisesti. Kokonaisuutena talousarvio on toteutunut positiivisesti raportointikaudella ja kesäkuun vuosikate oli noin 0,7 miljoonaa euroa, joka on 37,8 % talousarviosta.

 

Toimintatuottojen toteuma oli 2,1 miljoonaa euroa, joka on 61,3 % koko vuoden arviosta. Toimintakulujen toteuma oli 9,99 miljoonaa euroa, joka on 52,1 % koko vuoden arviosta. Kokonaistoteumaan vaikuttivat mm. kesäkuussa maksettujen lomarahojen toteuma ja toimintatuotoissa tukien ja avustusten hyvä toteuma.  

 

Ensimmäisen puolen vuoden verotulojen toteuma oli 6,4 miljoonaa euroa, joka on 48,3 % talousarviossa arvioidusta. Valtionosuuksien toteuma oli 2,2 miljoonaa euroa, joka on 49,1 % koko vuoden arviosta.

 

Vuoden 2024 investointeihin on varattu 11,7 miljoonaa euroa. Isoimmat investoinnit ovat Yhtenäiskoulun rakentaminen ja Johdintien hallihanke. Merkittävien investointien takia kunnan maksuvalmius on turvattu ennakoidun mukaisesti lainarahoituksella.  Kesäkuun lopussa lainoja oli yhteensä 14,3 miljoona euroa. 

 

 

Valmistelija: Talous- ja hallintojohtaja Jenny Saarela, p. 050 599 1140

 

Esittelijä:  Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää merkitä tiedoksi osavuosikatsauksen 1-6/2024 ja esittää valtuustolle, että valtuusto merkitsee osavuosikatsauksen 1-6/2024 tietoonsa saatetuksi.

 

Päätös:  Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti päätösehdotuksen.

 

 

KVALT 23.09.2024 § 28  

10/02.02.00/2023  

 

 

Päätösehdotus: Kunnanhallitus esittää, että valtuusto merkitsee osavuosikatsauksen 1-6/2024 tietoonsa saatetuksi.

 

Päätös:  Valtuusto merkitsi osavuosikatsauksen 1-6/2024 yksimielisesti tietoonsa saatetuksi.