RSS-linkki
Kokousasiat:https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 23.09.2024/Pykälä 27
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Vastine 2023 arviointikertomukseen
KHALL 16.09.2024 § 151
Tarkastuslautakunta on käynyt tarkoituksenmukaiseksi katsomassaan laajuudessa läpi kunnan taloutta ja hallintoa tilikaudelta 2023 ja esittänyt laatimassaan arviointikertomuksessa kunnanhallitukselle pyynnön toimittaa syyskuun loppuun mennessä kuntalain mukaisen lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta.
Kunnanhallituksen vastine tarkastuslautakunnan arviointikertomuksessa esitettyihin asioihin on yksilöity liitteessä.
Valmistelija: Kunnanjohtaja Juuso Alatalo, p. 040 706 2667
Talous- ja hallintojohtaja Jenny Saarela, p. 050 599 1140
Tekninen johtaja Jari Kauppi, p.040 861 1788
Sivistysjohtaja Pekka Lintonen, p.050 339 3675
Hallintopäällikkö Jaana Jokikoivu-Hiukkamäki, p. 040 809 5455
Hyvinvointikoordinaattori Anna-Kaisa Jyrkkänen, p. 050 379 1189
Kulttuuri- ja viestintäkoordinaattori Sirkka Laine, p. 040 778 1923
Esittelijä: Kunnanjohtaja
Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää antaa liitteenä olevan lausunnon vuoden 2023 arviointikertomuksen havainnoista ja toimittaa sen tiedoksi valtuustolle ja tarkastuslautakunnalle.
Päätös: Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti päätösehdotuksen.
KVALT 23.09.2024 § 27
10/00.03.01/2024
Liite: Lausunto vuoden 2023 arviointikertomuksen havainnoista
Päätösehdotus: Kunnanhallitus toimittaa liitteenä olevan lausuntonsa vuoden 2023 arviointikertomuksen havainnoista tiedoksi valtuustolle.
Päätös: Valtuusto merkitsi kunnanhallituksen toimittaman lausunnon vuoden 2023 arviointikertomuksen havainnoista tietoonsa saatetuksi.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |