RSS-linkki
Kokousasiat:https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 12.08.2024/Pykälä 125
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Liite 1 | Liite: Talousarvio 2025 raami |
Vuoden 2025 talousarvion ja -suunnitelman laadintaohjeet sekä talousarvio 2025 raami
KHALL 12.08.2024 § 125
255/02.02.00/2024
Kuntalain 110 §:n mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio. Sen hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös kolmea tai useampaa vuotta koskeva taloussuunnitelma. Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi.
Talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kunnan toiminnan ja talouden tavoitteet. Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen.
Talousarvion valmistelu, aikataulu ja laadintaperusteet
Talousarvion raamiehdotusta vuoden 2025 talousarvion laatimisen perustaksi sekä palvelualueiden näkymiä ja tarpeita on käsitelty toimiala- ja palvelualuekohtaisesti. Talousarviota valmistellaan ja käsitellään kunnanhallituksessa sekä palvelualueittain johtoryhmässä ja lautakunnissa.
Valtuusto käsittelee talousarviota kokouksessaan 9.12.2024 kunnanhallituksen 28.10.2024 investointien ja 25.11.2024 talousarvion osalta tekemän esityksen pohjalta.
Talousarvioraamissa on lähdetty siitä, että henkilöstökulut kasvavat 2 % ja palkkojen sivukulut on laskettu 21 %:n mukaan. Henkilöstökuluissa on myös huomioitu uudet toimet ja niiden palkkavaikutukset. Raamissa on huomioitu muun muassa TE-uudistuksen tuomat muutokset.
Poistoihin vaikuttavat talousarvion yhteydessä päätettävät investoinnit ja niiden ajoitus. Mahdolliset investoinnit tulevat kasvattamaan kunnan lainakantaa.
Kunnan verotulot ovat kehittyneet suotuisasti viime vuosien aikana. Tammelan kunnan veroprosentti on 8,60 % vuonna 2024.
Valtionvarainministeriö antoi huhtikuussa viimeisimmät ennakolliset arvionsa vuoden 2025 kuntakohtaisista valtionosuuksista. Ennakollisten arvioiden perusteella kunnan valtionosuudet ovat pysymässä vuoden 2024 tasolla. Valtionosuus sisältää vuodesta 2025 eteenpäin TE-uudistuksen valtionosuusrahoituksen, joka on Tammelan kunnan osalta huhtikuun arvion mukaan noin 600 000 euroa.
Tarkentuneiden tietojen pohjalta kunnanhallitukselle esitetään ensi vuoden raamia. Koko kunnan tasolla ehdotus tähtää noin 1,99 miljoonan euron vuosikatteeseen sekä 21 000 euron ylijäämään. Tämän hetken laskelmien perusteella vuosikate tulee riittämään lainanlyhennyksiin (noin 1,1 miljoonaa euroa) ja investointeihin (pl. yhtenäiskoulun investointi, 1,06 miljoonaa euroa). Vuoden 2025 investoinnit perustuvat vuoden 2024 talousarvioon ja taloussuunnitelmaan.
Liite: Talousarvio 2025 raami
Oheismateriaali: Talousarvion ja -suunnitelman laadintaohje
Valmistelija: Talous- ja hallintojohtaja Jenny Saarela, p. 050 599 1140
Esittelijä: Kunnanjohtaja
Päätösehdotus: Kunnanhallitus hyväksyy vuoden 2025 talousarvion ja -suunnitelman laadintaohjeet sekä talousarvioraamin liitteen mukaisesti.
Päätös: Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti päätösehdotuksen.
Ote: Hallinto- ja kehittämispalvelut, sivistyspalvelut, tekniset palvelut
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |