RSS-linkki
Kokousasiat:https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 12.08.2024/Pykälä 134
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kunnanjohtajan palkan tarkastaminen
KHALL 12.08.2024 § 134
216/01.01.01.01/2022
Kunnanjohtajan kanssa solmitun johtajasopimuksen mukaisesti kunnanjohtajan kanssa pidetään säännöllisesti tavoite- ja arviointikeskustelu ja sen yhteydessä tarvittaessa tarkastetaan kunnanjohtajan palkan suuruus.
Kunnanjohtajan tavoite- ja arviointikeskustelu pidettiin tiistaina 17.6.2024 ja sen pohjalta esitetään kunnanjohtajan kokonaispalkka nostettavaksi 1.9.2024 alkaen 8 500 euroon kuukaudessa.
Valmistelija: Talous- ja hallintojohtaja Jenny Saarela, p. 050 599 1140
Esittelijä: Kunnanhallituksen puheenjohtaja
Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää, että kunnanjohtaja palkka on 1.9.2024 alkaen 8 500 euroa kuukaudessa.
Asian käsittely: Kunnanjohtaja Juuso Alatalo poistui kokouksesta esteellisenä (asianosainen käsiteltävässä asiassa, hallintolaki 28.1 § kohta 1) asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi klo 19.09-19.31. Hän palasi kokoukseen päätöksenteon jälkeen.
Päätös: Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti päätösehdotuksen.
Ote: Juuso Alatalo, reskontra- ja palkkasihteeri
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |