Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tammelan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 17.06.2024/Pykälä 111


Liite 1 Tammelan kunnan hyvinvointiraportti 2023

 

Tammelan kunnan hyvinvointiraportti 2023

 

KHALL 17.06.2024 § 111  

    

 

Tammelan kunnan hyvinvointikertomus ja -suunnitelma vuosille 2022-2025 hyväksyttiin kunnanvaltuustossa 31.1.2022. Hyvinvointikertomuksessa kuvataan tammelalaisten terveyden ja hyvinvoinnin nykytilaa ja hyvinvointisuunnitelmassa asetetaan tavoitteita terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi nykytilan perusteella.

 

Hyvinvointiraportti 2023 on laajan hyvinvointikertomuksen ja -suunnitelman toinen vuosittainen päivitys. Hyvinvointiraportissa 2023 kuvataan HYTE-kertoimen tilannetta Tammelassa sekä hyvinvointisuunnitelmassa esitettyjen tavoitteiden etenemistä sekä toimenpiteitä, joita tammelalaisten hyvinvoinnin edistämiseksi on tehty vuonna 2023. Hyvinvointiraportissa tarkennetaan myös tarvittaessa toimenpiteitä, vastuutahoja tai arviointimittareita. Lisäksi hyvinvointiraportti sisältää kuvauksen Forssan seudun lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman sekä Forssan seudun ennaltaehkäisevän päihdetyön suunnitelman toteutumisesta.

 

Kuntien rahoituksen valtionosuuden suuruus määräytyy osaksi niiden tekemän hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyön mukaan. Vuoden 2023 alusta käyttöönotettu hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen valtionosuuden lisäosa eli HYTE-kerroin kannustaa kuntia aktiiviseen toimintaan asukkaiden hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi. HYTE-kerroin muodostuu 21 indikaattorin mukaan. Tammela saa vuonna 2024 HYTE-kertoimen mukaista valtionosuutta 94 647 €.

 

Laki sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä (6 §) määrittää, että kunnan on asetettava paikallisiin olosuhteisiin ja tarpeisiin perustuvat terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen tavoitteet ja toimenpiteet sekä käytettävä näiden perustana kuntakohtaisia hyvinvointi- ja terveysindikaattoreita. Lisäksi kunnan on seurattava asukkaittensa terveyttä ja hyvinvointia sekä niihin vaikuttavia tekijöitä väestöryhmittäin sekä seurattava kunnan palveluissa toteutettuja toimenpiteitä, joilla vastataan hyvinvointitarpeisiin. Näistä on myös raportoitava valtuustolle vuosittain ja valmisteltava kerran valtuustokaudessa laajempi hyvinvointikertomus.

 

 

Valmistelija: Hyvinvointikoordinaattori Anna-Kaisa Jyrkkänen, p. 050 379 1189

 

Esittelijä:  Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus: Kunnanhallitus merkitsee hyvinvointiraportin tietoonsa saatetuksi ja lähettää sen kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi.  

 

Asian käsittely: Hyvinvointikoordinaattori Anna-Kaisa Jyrkkänen oli läsnä kokouksessa klo 18.10-18.19 esittelemässä hyvinvointiraportin sisältöä. Hän poistui kokouksesta ennen päätöksentekoa.

 

Päätös:  Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti päätösehdotuksen.