RSS-linkki
Kokousasiat:https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 07.06.2024/Pykälä 33
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Ennakkoäänestyksen ja kirjeäänestyksen vaalikuorten toimittaminen Hämeen vaalipiirilautakunnalle
KESKVAAL 07.06.2024 § 33
186/00.00.00.01/2023
Hämeen vaalipiirilautakunta on lähettänyt keskusvaalilautakunnalle yleiskirjeen nro 1, joka koskee vaalikuorten toimittamista vaalipiirilautakunnalle.
Vaalipiirilautakunta kehottaa keskusvaalilautakuntia tarkoin noudattamaan ennakkoäänestysasiakirjoja tarkastaessaan ja vaalipiirilautakunnalle toimittaessaan vaalilain 63 ja 64 §:ien säännöksiä ja oikeusministeriön vaaliohjevihkon nro 1 ohjeita.
Keskusvaalilautakunnan on pakattava ennakkoäänestysasiakirjojen tarkastuksessa hyväksymänsä vaalikuoret äänestysalueittain lajiteltuina kestävään päällykseen, joita voi olla yksi tai useampia. Pakettien tulee olla sinetöityjä ja niiden päälle jokaiseen pakettiin on merkittävä
- vastaanottajaksi Hämeen vaalipiirilautakunta ja osoite c/o Hämeenlinnan hallinto-oikeus, Raatihuoneenkatu 1, 13100 Hämeenlinna,
- äänestysalueen numero,
- sisällöksi pakettiin pakattujen vaalikuorten lukumäärä kussakin äänestysalueessa sekä
- lähettäjäksi ao. kunnan keskusvaalilautakunta.
Posti Oy noutaa ja kuljettaa vaalikuoret vaalipiirilautakunnalle. Posti noutaa ennalta sovitun aikataulun mukaisesti kaikki paketit kaikista vaalipiirin kunnista perjantaina 7.6.2024 klo 19 jälkeen. Paketit luovutetaan keskusvaalilautakunnista Postin autonkuljettajalle, jonka henkilöllisyys tulee tarkistaa hänen henkilökortistaan. Autonkuljettaja kuittaa vastaanottaneensa kaikki paketit. Posti kuljettaa paketit Hämeenlinnaan suoraan Hämeen vaalipiirilautakunnalle. Vaalipiirilautakunta tarkastaa, että kaikista kunnista on saapunut vaalikuoripaketti tai -paketteja ja kuittaa ne kaikki vastaanotetuiksi.
Hämeen vaalipiirilautakunta on 27.5.2024 saapuneella sähköpostiviestillä ilmoittanut kuljetusaikataulun ja kuljettajan nimen. Kuljettajana toimii Mikko Ketelimäki. Ennakkoäänestyksen ja kirjeäänestyksen vaalikuoret noudetaan perjantaina 7.6.2024 klo 20.05 osoitteesta Hakkapeliitantie 2. Postin autonkuljettajan henkilötiedot on tarkistettava. Kuljetuksessa on mukana Hämeen vaalipiirilautakunnan vaalivahtimestari, jonka henkilöllisyyden kuljettaja on tarkistanut.
Liite: Hämeen vaalipiirilautakunnan yleiskirje nro 1
Valmistelija: Hallintopäällikkö Jaana Jokikoivu-Hiukkamäki, p. 040 809 5455
Päätösehdotus: Keskusvaalilautakunta päättää
1) merkitä Hämeen vaalipiirilautakunnan yleiskirjeen nro 1 sisältämän ohjeistuksen tietoonsa saatetuksi,
2) todeta, että vaalikuoripaketit noudetaan Tammelasta perjantaina 7.6.2024 klo 20.05 osoitteesta Hakkapeliitantie 2,
3) todeta, että Posti Oy:n autonkuljettajana toimii Mikko Ketelimäki ja kuljetuksessa on mukana Hämeen vaalipiirilautakunnan vaalivahtimestari, jonka henkilöllisyyden kuljettaja on tarkistanut ja
4) määrätä henkilöt, jotka luovuttavat vaalikuoripaketit Posti Oy:n autonkuljettajalle kuittausta vastaan toimitettavaksi Hämeen vaalipiirilautakunnalle.
Päätös: Keskusvaalilautakunta päätti
1) merkitä Hämeen vaalipiirilautakunnan yleiskirjeen nro 1 sisältämän ohjeistuksen tietoonsa saatetuksi,
2) todeta, että vaalikuoripaketit noudetaan Tammelasta perjantaina 7.6.2024 klo 20.05 osoitteesta Hakkapeliitantie 2,
3) todeta, että Posti Oy:n autonkuljettajana toimii Mikko Ketelimäki ja kuljetuksessa on mukana Hämeen vaalipiirilautakunnan vaalivahtimestari, jonka henkilöllisyyden kuljettaja on tarkistanut ja
4) määrätä Taito Syrjälän ja Kristiina Liinaharjan henkilöiksi, jotka luovuttavat vaalikuoripaketit Posti Oy:n autonkuljettajalle kuittausta vastaan toimitettavaksi Hämeen vaalipiirilautakunnalle.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |