RSS-linkki
Kokousasiat:https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 27.05.2024/Pykälä 95
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Täyttölupa, nuorisotyöntekijä
KHALL 27.05.2024 § 95
324/01.01.01.00/2023
Tammelan kunnan sivistyspalveluissa on kaksi nuorisotyöntekijän toimea. Toinen nuorisotyöntekijöistä irtisanoutui palvelussuhteesta 5.8.2019 ja tehtävä täytetiin tuolloin määräaikaisesti.
Juho Lehtinen on hoitanut tehtävää 18.8.2022 lähtien kolmena määräaikaisena työsuhteena. Osa hänen palkastaan on saatu kasvatusta ja vuorovaikutusta kouluyhteisöön -hankerahoituksesta AVI:lta, ajalla 1.1.2023 - 31.12.2024. Lehtinen on toiminut hankkeen puitteissa koulunuorisotyöntekijänä koulukeskuksella ja tehnyt nuorispalveluilla kohdennettua- ja digitaalista nuorisotyötä sekä yhteisöllistä kerhojen ohjausta. Koulunuorisotyössä nuorisotyöntekijä on osana yläkoulun päivittäistä arkea, tavoitteena yhteisöllisyyden edistäminen koulussa. Nuorisotyön menetelmien avulla edistetään ryhmässä toimimisen valmiuksia ja lisätään vastuullista vuorovaikutusta nuorten välillä. Koulunuorisotyöntekijä on mukana myös kiusaamisen ennaltaehkäisevässä työssä. Tavoitteena on turvallinen kouluyhteisö, jossa nuoret oppivat, viihtyvät ja tulevat toimeen keskenään.
Hankerahoitus päättyy 31.12.2024 ja siihen ei ole mahdollisuutta hakea jatkoa. Puolet nuorisotyöntekijän palkkakuluista varataan nuorisopalveluiden talousarvioon ja puolet koulukeskuksen talousarvioon. Koska kahden nuorisotyöntekijän työpanoksen tarve on todettu jatkuvaksi, tulisi määräaikainen nuorisotyöntekijä vakinaistaa.
Koska Juho Lehtinen on osoittautunut työtehtävässään erittäin sitoutuneeksi, osaavaksi ja hänen koulutuksensa soveltuu tehtävään, tulisi hänet vakinaistaa nuorisotyöntekijän tehtävään 1.1.2025 alkaen.
Valmistelija: Liikunta- ja nuorisopäällikkö Petri Takala, p. 050 353 7708
Esittelijä: Kunnanjohtaja
Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää
1) myöntää täyttöluvan nuorisotyöntekijän tehtävään ja
2) vakinaistaa Juho Lehtisen nuorisotyöntekijän tehtävään 1.1.2025 alkaen.
Asian käsittely: Liikunta- ja nuorisopäällikkö Petri Takala oli läsnä kokouksessa klo 18.24-18.28 esittelemässä asiaa. Hän poistui kokouksesta ennen päätöksentekoa.
Päätös: Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti päätösehdotuksen.
Ote: Juho Lehtinen, liikunta- ja nuorisopäällikkö, henkilöstöpäällikkö, reskontra- ja palkkasihteeri
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |