RSS-linkki
Kokousasiat:https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 27.05.2024/Pykälä 103
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kunnanhallituksen syyskauden 2024 kokousaikataulu
KHALL 27.05.2024 § 103
306/00.01.02/2023
Hallintosäännön 98 §:n mukaan toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan.
Hallintosäännön 99 §:n mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat. Esityslista, joka sisältää selostuksen käsiteltävistä asioista ja ehdotukset toimielimen päätöksiksi, lähetetään kokouskutsun yhteydessä, jolleivat erityiset syyt ole esteenä. Kokouskutsu lähetetään jäsenille ja muille, joilla on läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus, toimielimen päättämällä tavalla.
Kunnanhallitus on päättänyt, että kokouskutsu lähetetään jäsenille ja muille, joilla on läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus, tallentamalla kokouskutsu ja esityslista oheismateriaaleineen ja liitteineen sähköiseen kokousjärjestelmään. Kunnanhallitus on lisäksi päättänyt, että kokouskutsu ja esityslista lähetetään sähköpostitse jäsenille ja muille, joilla on läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus, valtuustolle, tarkastuslautakunnalle, johtoryhmälle sekä tiedotusvälineille neljä (4) päivää ennen kokousta. Esityslista julkaistaan myös kunnan www-sivuilla neljä (4) päivää ennen kokousta.
Kunnanhallituksen ja valtuuston allekirjoitettu ja tarkastettu pöytäkirja julkaistaan kunnan www-sivuilla kokousviikon torstaina, ellei toimielin jostakin syystä päätä toisin.
Kunnanhallituksen kokousaikataulussa on huomioitu vuoden 2025 talousarvioesityksen käsitteleminen kokouksissa 28.10. ja 25.11.2024.
Syyskauden kokousaikataulu on käyty lävitse kunnanhallituksen puheenjohtajan kanssa 15.5.2024.
Valmistelija: Hallintopäällikkö Jaana Jokikoivu-Hiukkamäki, p. 040 809 5455
Esittelijä: Kunnanjohtaja
Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää kokoontua syyskaudella 2024 seuraavasti: 12.8.2024, 26.8.2024, 16.9.2024, 7.10.2024, 28.10.2024, 25.11.2024 ja 16.12.2024.
Päätös: Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti päätösehdotuksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |