Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tammelan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 27.05.2024/Pykälä 100



 

Hallintosäännön uudistaminen

 

KHALL 27.05.2024 § 100  

188/00.01.01.00/2024  

 

Kunnallinen päätöksenteko perustuu kuntalakiin ja kunnan hallintosäännön määräyksiin. Kuntalain 12 luku sisältää säännökset kunnan päätöksenteko- ja hallintomenettelystä. Perussäännökset valtuuston kokoontumisesta ovat kuntalaissa, mutta muiden toimielinten kohdalla kokousmenettely perustuu pääosin hallintosäännön määräyksiin.

 

Hallintosääntö ohjaa kunnan toimintaa. Jokaisessa kunnassa ja kuntayhtymässä on oltava hallintosääntö, jonka sisällön määrittelee kuntalain 90 §. Hallintosäännössä on annettava tarpeelliset määräykset ainakin niistä asioista, jotka kuntalaissa luetellaan.

 

Valtuusto päättää hallintosäännön sisällöstä ja muutoksista. Kunnan hallinnossa on noudatettava hallintosäännön määräyksiä.

 

Hallintosäännön uudistus on tehty Kuntaliiton huhtikuussa 2023 julkaiseman hallintosääntömallin pohjalta. Kuntaliiton mallipohjaa päivitetään aina kuntalakiin tulevien muutosten myötä. Hallintosääntöä on käsitelty kunnan johtoryhmän palavereissa syksyn 2023 ja talven 2024 aikana. Hallintosääntöä käsiteltiin valtuustoseminaarissa 26.4.2024, jota ennen hallintosääntöluonnos toimitettiin valtuutetuille sähköpostitse. Uudistetussa hallintosäännössä on myös huomioitu rakennusvalvontaa ja ympäristönsuojelua koskevat toimivallat. Ympäristölautakunta käsittelee kokouksessaan 22.5.2024 rakennustarkastajan ja ympäristötarkastajan ratkaisuvaltaan kuuluvia asioita.

 

Liitteet:  Hallintosääntö 11.6.2024

  Hallintosääntö 11.6.2024, korjattu versio

 

 

Valmistelija: Hallintopäällikkö Jaana Jokikoivu-Hiukkamäki, p. 040 809 5455

  Kunnanjohtaja Juuso Alatalo, p. 040 706 2667

  Sivistystoimenjohtaja Pekka Lintonen, p. 050 339 3675

  Tekninen johtaja Jari Kauppi, p. 040 861 1788

  Varhaiskasvatuspäällikkö Paula Laakso, p. 050 372 2267

 

Esittelijä:  Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että valtuusto hyväksyy uuden hallintosäännön voimaan tulevaksi 11.6.2024 alkaen. 

 

Asian käsittely: Ympäristölautakunta päätti kokouksessaan 22.5.2025 esittää kunnanhallitukselle, että ympäristötarkastajan ratkaisuvallasta siirretään seuraavat kohdat ympäristölautakunnan päätösvaltaan:

 

Kohta 3, Ympäristösuojelulain (527/2014) mukaan koeluontoisen toiminnan ilmoituksista.

 

Kohta 5, Ympäristösuojelulain (527/2014) mukaan talousvesien käsittelyvaatimuksista poikkeamisista.

 

Kohta 9, Vesihuoltolain (681/2014) mukaan kiinteistön vesihuoltolaitoksen verkostoon liittymisvelvollisuudesta vapauttamisesta.

 

Kohta 10, Vesihuoltolain (681/2014) mukaan vesihuoltolaitoksen hulevesiviemäriin liittymisvelvollisuudesta vapauttamisesta.

 

Kohta 17, Maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) mukaan vapautuksen myöntämisestä hulevesijärjestelmään liittymisestä.

 

Valmiusjohtoryhmän kokouksessa 27.5.2024 koskien valmiussuunnitelmien päivittämistä todettiin, että kunnanhallituksen tehtäviin on syytä lisätä valmiussuunnitelman yleisen osan hyväksymisen lisäksi myös toimialakohtaisten valmiussuunnitelmien hyväksyminen. Tästä syystä kunnanhallituksen tehtävien (§ 25) kohdan 23 aikaisempi sanamuoto "kunnan valmiussuunnitelman yleisen osan hyväksymisestä" muutetaan muotoon "kunnan valmiussuunnitelmien hyväksymisestä".

 

Keskustelun aikana §:ssä 5 Valtuuston puheenjohtajan tehtävät oleva lause "Valtuuston puheenjohtajan tehtäviin kuulu mahdollisen valtuustosopimuksen laatiminen" muutettiin muotoon "Valtuuston puheenjohtajan tehtäviin kuuluu mahdollisen valtuustosopimuksen laatiminen yhdessä valtuustoryhmien puheenjohtajien kanssa".

 

 

Päätös: Kunnanhallitus päätti esittää valtuustolle, että valtuusto hyväksyy uuden hallintosäännön voimaan tulevaksi 11.6.2024 alkaen asian käsittelykohdassa mainituin muutoksin korjatun liitteen mukaisesti. Lisäksi korjatussa liitteessä on huomioitu kunnanhallituksen päätös jättää varhaiskasvatuspäällikön viran nimikemuutos pöydälle.