Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tammelan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 06.05.2024/Pykälä 23


 

Europarlamenttivaalien 2024 yleisen ennakkoäänestyspaikan vaalitoimitsijat

 

KESKVAAL 06.05.2024 § 23  

186/00.00.00.01/2023  

 

Europarlamenttivaalien 2024 ennakkoäänestyksen ajanjakso kotimaassa on 29.5.-4.6.2024. Kunnanhallitus on 28.8.2023 määrännyt vuoden 2024 europarlamenttivaaleja varten Tammelan kunnan yleiseksi ennakkoäänestyspaikaksi Tammelan kunnantalon, osoite Hakkapeliitantie 2, 31300 Tammela.

 

Vaalilain (714/1998) 17 §:n mukaan keskusvaalilautakunta määrää vaalitoimitsijat kotimaan yleiseen ennakkoäänestyspaikkaan. Ennakkoäänestystä kotimaan yleisessä ennakkoäänestyspaikassa toimitettaessa vähintään kahden vaalitoimitsijan on oltava yhtä aikaa saapuvilla.

 

Vaalien ehdokas, hänen puolisonsa, lapsensa, sisaruksensa tai vanhempansa ei voi olla vaalitoimitsijana. Puolisoilla tarkoitetaan aviopuolisoita sekä avioliitonomaisissa olosuhteissa ja rekisteröidyssä parisuhteessa eläviä henkilöitä. Vaalitoimitsijaan ei sovelleta hallintolain esteellisyyttä koskevia säännöksiä.

 

Kunnassa siviilipalvelusta suorittavan henkilön kanssa on sovittu ennakkoäänestyksen vaalitoimitsijana toimimisesta. Hänen työparinaan tulevat olemaan Riitta Ketonen ja Riitta Yrjölä laadittavan työvuorolistan mukaisesti. Riitta Ketonen ja Riitta Yrjölä toimivat yhdessä vaalitoimitsijoina ennakkoäänestysajankohtiin sijoittuvina viikonloppuina. Edellä mainittujen henkilöiden tauottaminen sekä varahenkilöt hoidetaan sisäisesti kunnanvirastolta.

 

Vaalitoimitsijoiden käyttämän äänioikeustietojärjestelmän käyttö edellyttää, että kunnan keskusvaalilautakunta on avannut vaalitoimitsijalle käyttöoikeudet vaalitietojärjestelmään ja että vaalitoimitsijalla on käytössään vahvan tunnistautumisen välineet (pankkitunnukset, mobiilivarmenne tai sähköinen henkilökortti).

 

Valmistelija: Hallintopäällikkö Jaana Jokikoivu-Hiukkamäki, p. 040 809 5455

 

 

Päätösehdotus: Keskusvaalilautakunta päättää 

 

1)     merkitä suoritetut toimenpiteet tietoonsa saatetuksi ja

2)     valtuuttaa keskusvaalilautakunnan sihteerin suorittamaan vaalien toimittamiseksi tarpeellisen henkilöstön rekrytoinnin.

 

Päätös:  Keskusvaalilautakunta hyväksyi yksimielisesti päätösehdotuksen.