Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tammelan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 10.06.2024/Pykälä 21


 

Sivistystoimenjohtajan viran nimikemuutos

 

KHALL 27.05.2024 § 98 

 

 

Tammelan kunnan sivistyspalveluiden toimialajohtajan virkanimikkeenä on sivistystoimenjohtaja. Syksystä 2022 alkaen on esillä ollut virkanimikkeen nykyaikaistaminen eli sen päivittäminen muotoon sivistysjohtaja sekä yhdenmukaistaminen muiden toimialajohtajien virkanimikkeiden kanssa. Teknisissä palveluissa toimialajohtajana toimii tekninen johtaja, ei siis esimerkiksi teknisentoimenjohtaja.

 

Virkanimikkeen muuttaminen ei vaikuta työtehtäviin tai työstä maksettavaan palkkaan.

 

Nykyisessä hallintosäännössä ei ole erillistä säännöstä siitä, mikä toimielin päättää virkanimikkeen muuttamisesta. Kuntalain 88 §:n mukaan viran perustamisesta päättää valtuusto, joten tämän perusteella virkanimikkeen muutoskin viedään valtuuston päätettäväksi.

 

 

Valmistelija: Hallintopäällikkö Jaana Jokikoivu-Hiukkamäki, p. 040 809 5455

 

Esittelijä:  Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että sivistystoimenjohtajan virkanimike muutetaan sivistysjohtajaksi 11.6.2024 alkaen.  

 

Päätös:  Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti päätösehdotuksen. 

 

 

 

KVALT 10.06.2024 § 21  

162/01.00.02/2023  

 

 

Päätösehdotus: Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että sivistystoimenjohtajan virkanimike muutetaan sivistysjohtajaksi 11.6.2024 alkaen. 

 

Päätös:  Valtuusto hyväksyi yksimielisesti päätösehdotuksen.  

 

 

Ote:  Henkilöstöpäällikkö, reskontra- ja palkkasihteeri, sivistysjohtaja