RSS-linkki
Kokousasiat:https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 10.06.2024/Pykälä 12
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kokouksen järjestäytyminen
KVALT 10.06.2024 § 12
Laillisuus ja päätösvaltaisuus
Hallintosäännön 9 §:n mukaan kokouskutsun antaa valtuuston puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika, paikka sekä käsiteltävät asiat. Kokouskutsussa on mainittava, jos kyseessä on sähköinen kokous ja ilmoitettava verkko-osoite sekä tila, jossa yleisö voi seurata kokousta. Kokouskutsussa on mainittava, jos osa kokousasioista käsitellään suljetussa kokouksessa.
Kokouskutsu on lähetettävä vähintään neljä (4) päivää ennen kokousta kullekin valtuutetulle sekä niille, joilla on kokouksessa läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus. Samassa ajassa on kokouksesta tiedotettava kunnan verkkosivuilla.
Kokouskutsu ja esityslista on lähetetty osallistujille sekä julkaistu kunnan verkkosivuilla 6.6.2024. Kokouksesta on ilmoitettu Forssan Lehdessä 5.6.2024 ja kunnan www-sivuilla 6.6.2024.
Kuntalain 103 §:n mukaan valtuusto on päätösvaltainen, kun vähintään 2/3 valtuutetuista on läsnä.
Hallintosäännön 14 §:n mukaan valtuutetun, joka ei pääse kokoukseen tai on esteellinen käsittelemään esityslistalla olevaa asiaa, on viipymättä ilmoitettava esteestä tai esteellisyydestä valtuuston puheenjohtajalle tai sihteerille.
Hallintosäännön 16 §:n mukaan läsnä olevat valtuutetut ja varavaltuutetut todetaan sähköisesti tai nimenhuudolla, joka toimitetaan aakkosjärjestyksessä.
Pöytäkirjantarkastajat
Hallintosäännön 30 §:n mukaan valtuusto valitsee jokaisessa kokouksessa kaksi valtuutettua tarkastamaan kokouksesta laaditun
pöytäkirjan siltä osin kuin pöytäkirjaa ei tarkasteta kokouksessa.
Pöytäkirjan tarkastusvuorossa ovat valtuutetut Maija-Stiina Rahkonen ja Jenni Rauhaniemi.
Valtuusto on 12.12.2022 § 69 päättänyt, että valtuuston pöytäkirja tarkastetaan sähköisesti viimeistään kokousviikon keskiviikkona ja julkaistaan kunnan www-sivuille kokousviikon torstaina.
Tämä pöytäkirja tarkastetaan viimeistään 12.6.2024 ja julkaistaan kunnan www-sivuille yleisesti nähtäville 13.6.2024.
Käsittelyjärjestys
Hallintosäännön 21 §:n mukaan asiat käsitellään esityslistan mukaisessa järjestyksessä, jollei valtuusto toisin päätä.
Päätösehdotus: Valtuusto päättää
1) todeta kokouksen laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi,
2) valita pöytäkirjantarkastajiksi Maija-Stiina Rahkosen ja Jenni Rauhaniemen ja
3) käsitellä asiat esityslistan mukaisessa järjestyksessä.
Päätös: Valtuusto hyväksyi yksimielisesti päätösehdotuksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |