RSS-linkki
Kokousasiat:https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 18.03.2024/Pykälä 7
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Valtuustoaloitteiden käsittelytilanne 31.12.2023
KHALL 11.03.2024 § 40
Kuntalain (410/2015) 23 §:n mukaan valtuuston tietoon on saatettava vähintään kerran vuodessa sen toimivaltaan kuuluvissa asioissa tehdyt aloitteet ja niiden johdosta suoritetut toimenpiteet. Kuntalain 90 §:n mukaan hallintosäännössä on annettava määräys valtuutetun aloitteen käsittelystä.
Tammelan kunnan hallintosäännön 41 §;n mukaan kokouskutsussa mainittujen asioiden käsittelyn jälkeen valtuustoryhmällä ja valtuutetulla on oikeus tehdä kirjallisia aloitteita kunnan toimintaa ja hallintoa koskevissa asioissa.
Kunnanhallituksen on vuosittain maaliskuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo valtuutettujen tekemistä ja kunnanhallitukselle lähetetyistä aloitteista, joita valtuusto ei edellisen vuoden loppuun mennessä ole lopullisesti käsitellyt. Samalla on ilmoitettava, mihin toimenpiteisiin niiden johdosta on ryhdytty. Valtuusto voi todeta, mitkä aloitteista on käsitelty loppuun.
Liite: Luettelo valtuustoaloitteiden käsittelytilanteesta 31.12.2023
Valmistelija: Hallintopäällikkö Jaana Jokikoivu-Hiukkamäki, p. 040 809 5455
Esittelijä: Kunnanjohtaja
Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää
1) merkitä tiedoksi yhteenvedon valtuustoaloitteiden käsittelytilanteesta ja
2) esittää valtuustolle, että se merkitsee valtuustoaloitteiden johdosta suoritetut toimenpiteet tietoonsa saatetuiksi.
Päätös: Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti päätösehdotuksen.
KVALT 18.03.2024 § 7
2/00.01.03/2023
Liite: Luettelo valtuustoaloitteiden käsittelytilanteesta 31.12.2023
Päätösehdotus: Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että valtuusto merkitsee valtuustoaloitteiden johdosta suoritetut toimenpiteet tietoonsa saatetuiksi.
Päätös: Valtuusto päätti merkitä valtuustoaloitteiden johdosta suoritetut toimenpiteet tietoonsa saatetuiksi.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |