RSS-linkki
Kokousasiat:https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 18.03.2024/Pykälä 10
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Vastaus valtuustoaloitteeseen: Selvitetään varhaiskasvatuksen palveluverkon tarpeet koko kunnan alueella suhteessa uuteen yhtenäiskouluhankkeeseen
KVALT 31.01.2022 § 14
Valtuutettu Maija-Stiina Rahkonen luki Tammelan Keskustan, Kokoomuksen, Perussuomalaisten, Meidän Tammelan, Vihreiden ja Kristillisdemokraattien valtuustoryhmien valtuustoaloitteen.
Esitämme, että selvitetään varhaiskasvatuksen palveluverkon tarpeet koko kunnan alueella suhteessa uuteen yhtenäiskouluhankkeeseen. Tarkastelussa tulee pitää mukana nykyisen koulukeskuksen uusimman osan mahdollinen hyödyntäminen.
Liite: Valtuustoaloite / selvitetään varhaiskasvatuksen palveluverkon tarpeet
koko kunnan alueella suhteessa uuteen yhtenäiskouluhankkeeseen
Päätös: Kunnanvaltuusto päättää lähettää valtuustoaloitteen kunnanhallituksen valmisteltavaksi.
KHALL 21.02.2022 § 71
Kunnanvaltuusto on 31.1.2022 lähettänyt kunnanhallitukselle valmisteluun Tammelan Keskustan, Kokoomuksen, Perussuomalaisten, Meidän Tammelan, Vihreiden ja Kristillisdemokraattien valtuustoryhmien valtuustoaloitteen koskien varhaiskasvatuksen palveluverkon tarpeita koko kunnan alueella suhteessa uuteen yhtenäiskouluhankkeeseen.
Hallintosäännön 2. luvun 8. kohdan mukaan kunnanhallitus on toimivaltainen päättämään valtuustoaloitteen käsittelystä.
Valmistelija: Hallintopäällikkö Jaana Jokikoivu-Hiukkamäki, puh. 040 809 5455
Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää ohjata valtuustoaloitteen varhaiskasvatuspäällikölle, sivistystoimen johtajalle ja tekniselle johtajalle valmisteltavaksi.
Päätös: Hyväksyttiin yksimielisesti päätösehdotus.
KHALL 18.12.2023 § 231
Keskustan, Kokoomuksen Perussuomalaisten, Meidän Tammelan, Vihreiden ja Kristillisdemokraattien valtuustoryhmät ovat esittäneet, että varhaiskasvatuksen palveluverkon tarpeet selvitetään koko kunnan alueella suhteessa uuteen yhtenäiskouluhankkeeseen. Tarkastelussa tulee pitää mukana myös nykyisen koulukeskuksen uusimman osan mahdollinen hyödyntäminen.
Väestöennusteiden mukaiset lapsimäärät
Väestöennusteet antavat suuntaa varhaiskasvatuksen lapsimäärälle. Ohessa taulukko väestöennusteen mukaisista ikäluokista. Tammelan varhaiskasvatuksen osallistumisaste on noussut viimeisten vuosien aikana, tätä on myötävaikuttanut kaksivuotisen esiopetuksen kokeilu ja maksuttoman varhaiskasvatuksen alkaminen. Elokuussa 2023 alkavalla kaudella kaikki 6-vuotiaat esioppilaat ovat ilmoittautuneet esiopetukseen. Viisivuotiaista varhaiskasvatuspalveluiden piisissä on 96 prosenttia, neljävuotiaista 95 prosenttia ja kolmevuotiaista 87 prosenttia. Heistä suurin osa on päiväkodissa. Perhepäivähoitoon ja päiväkodin pienempien lasten ryhmiin sijoittuvista lapsista varhaiskasvatuspalveluiden piirissä on kaksivuotiaista 76 prosenttia ja yksivuotiaista 53 prosenttia. Kuntaan muuton ja maahanmuuton vaikutukset näkyvät Tammelassa.
Taulukon tilastointipäivä 1.3.2023.
| 2017 syntyneet 6v | 2018 syntyneet 5v | 2019 syntyneet 4v | 2020 syntyneet 3v | 2021 syntyneet 2v | 2022 syntyneet 1v |
Kirkonkylä | 30 | 27 | 28 | 33 | 27 | 25 |
Riihivalkama | 9 | 20 | 6 | 7 | 6 | 11 |
Porras | 4 | 5 | 5 | 5 | 7 | 4 |
Yhteensä | 43 | 52 | 39 | 45 | 40 | 40 |
Tammelan varhaiskasvatuspaikkojen nykytila
Tammelan varhaiskasvatuspaikat muodostuvat perhepäivähoitajista ja kolmesta päiväkodista. Perhepäivähoitajia on yhdeksän, joista kolme sijaitsee Lamalassa, yksi Kaukjärvellä, kaksi kydössä ja kolme Riihivalkamassa. Päiväkoteja on kolme: Portaan päiväkoti, Päiväkoti Taikatassu ja Tammitarhan päiväkoti. Portaan päiväkoti toimii yhteistyössä koulun kanssa. Päiväkoti Taikatassun ryhmät jakaantuvat kolmeen samassa pihapiirissä sijaitsevaan kiinteistöön ja metsäryhmään, joka sijaitsee liikuntapuiston kota-alueella.
Varhaiskasvatuksen ryhmäkoot on lailla säädetty. Perhepäivähoitajalla voi olla lain mukaan neljä alle kouluikäistä lasta ja yksi osa-aikainen esioppilas tai koululainen. Päiväkodin ryhmien muodostamiseen vaikuttaa lasten ikä. Alle kolmevuotiaita ryhmässä voi olla 12 ja yli kolmevuotiaita 21 kolmella työntekijällä. Esiopetusryhmässä ja osa-aikaisessa ryhmässä voi olla 13 osa-aikaista yhdellä työntekijällä. Päiväkodin ryhmäkoot ja ikäjakaumat ovat muunneltavissa kysynnän ja tuen tarpeiden mukaan. Vuorohoitoa järjestetään klo 18-6 välisenä aikana Tammitarhan päiväkodissa, jonka sijainti on maantieteellisesti keskeinen ja päiväkodissa on puitteet kaikkien ikäryhmien varhaiskasvatukselle. Lakisääteisesti laskettuna perhepäivähoidossa on yhteensä 36 paikkaa ja päiväkodeissa 226 paikkaa. Päiväkodin paikkojen määrään vaikuttaa ryhmien muodostaminen mm. lapsen ikä ja tuen hallintopäätökset.
Lapsia on kirjoilla varhaiskasvatuksessa 231.
Uuden yhtenäiskoulun vaikutus varhaiskasvatuksen palveluverkkoon
Uusi yhtenäiskoulu vaikuttaa Kirkonkylän alueen varhaiskasvatus- ja esiopetuspaikkoihin. Uuteen yhtenäiskouluun on varattu tilat kahdelle esiopetusryhmälle. Yhteen esiopetusryhmään voidaan enimmillään sijoittaa 20 esioppilasta erityinen tuki huomioiden, jolloin uusiin tiloihin voidaan sijoittaa yhteensä 40 esioppilasta. Väestöennusteen mukaan Kirkonkylän esiopetuksen oppilasmäärä elokuussa 2024 on 27 kuusivuotiasta esioppilasta ja vuonna 2025 28 esioppilasta. Mikäli esiopetus laajenee vuoden 2025 jälkeen kaksivuotiseksi, esioppilaiden määrä kasvaa yhdellä ikäluokalla. Tällä hetkellä näyttää sille, ettei kahden ikäluokan esiopetus mahdu uuteen yhtenäiskouluun, vaan viisivuotiaat jäisivät päiväkodille. Suurimmalle osalle esioppilaista varataan täydentävän varhaiskasvatuksen paikka, joka on lapsen esiopetusryhmässä.
Päiväkoti Taikatassun siirtymisvaihtoehto nykyisen Koulukeskuksen alakoulun tiloihin
Päiväkoti Taikatassun toiminnan siirtäminen Norrintieltä uuden yhtenäiskoulun pihapiiriin nykyisiin alakoulun tiloihin mahdollistaisi perheille varhaiskasvatus- ja perusopetuspalvelut samassa pihapiirissä.
Alakoulun tiloihin olisi mahdollista sijoittaa kolme tai neljä varhaiskasvatuksen ryhmää 1-5-vuotiaille, mutta näyttää sille, ettei tilat riitä ryhmien tarpeisiin. Koulukeskuksen uusimman osan käyttö varhaiskasvatusyksikkönä edellyttäisi laajaa remontointia, koska kiinteistöön pitäisi tehdä lisää sisäänkäyntejä, eteistiloja sisä- ja ulkovarusteille, jakelukeittiö ja ruokailutila pienemmille, lepotiloja sänkyineen sekä leikkitiloja lapsiryhmille sisällä ja ulkona. Ulkopiha edellyttää myös riittävän suurta varastoa kesä- ja talvivälineille sekä rattaille. Myös ilmanlaatu tulisi tarkistaa. Edellä mainitut seikat huomioon ottaen näyttää sille, ettei koulukeskuksen uusimman osan tilat riitä varhaiskasvatuksen tarpeisiin.
Päiväkodin toiminnan toteuttaminen kolmen eri kiinteistön (Norrintie) sijaan yhdessä kiinteistössä vähentäisi työntekijäresurssia kolmella lastenhoitajalla, koska henkilöstöjärjestelyt yhden rakennuksen sisällä on mahdollista toteuttaa tehokkaammin esim. aamu- ja iltapäivävuoroissa. Tämä yhden kiinteistön päiväkoti kannattaa huomioida tulevaisuuden suunnitelmissa, ja rakentaa kokonaan uusi päiväkoti Kirkonkylään. Samassa yhteydessä luovuttaisiin Norrintien kiinteistöistä ja Päiväkoti Taikatassun toiminta siirtyisi uuteen päiväkotiin.
Kirkonkylän muutos ei vaikuta Tammitarhan päiväkotiin Riihivalkamassa, eikä Portaan päiväkotiin Portaassa. Näiden toiminta säilyy ennallaan. Myös perhepäivähoito säilyy ennallaan yhdeksän perhepäivähoitajan resurssilla.
Oheismateriaali: Lasten ajatuksia unelmien päiväkodista
Valmistelija: Varhaiskasvatuspäällikkö Paula Laakso, puh. 050 372 2267
Sivistystoimenjohtaja Pekka Lintonen, puh. 050 339 3675
Esittelijä: Kunnanjohtaja
Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että se
1) merkitsee tiedoksi annetun selvityksen ja
2) päättää katsoa valtuustoaloitteen loppuun käsitellyksi.
Asian käsittely: Varhaiskasvatuspäällikkö Paula Laakso, tekninen johtaja Jari Kauppi sekä talous- ja hallintojohtaja Taavi Leinikka olivat läsnä kokouksessa klo 17.32-17.45 §:ien 230-231 esittelyn ajan sekä vastaamassa kunnanhallituksen kysymyksiin. He poistuivat kokouksesta ennen päätöksentekoa.
Päätös: Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.
KVALT 18.03.2024 § 10
Päätösehdotus: Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että valtuusto
1) merkitsee tiedoksi annetun selvityksen ja
2) päättää katsoa valtuustoaloitteen loppuun käsitellyksi.
Asian käsittely: Sivistystoimenjohtaja Pekka Lintonen selosti klo 18.51-18.57 valtuustoaloitteen selvitystä. Aloitteen johdosta tehtyjä selvityksiä käytetään hyödyksi sivistystoimessa vireillä olevan strategian toimeenpanon työstämisessä.
Päätös: Valtuusto päätti
1) merkitä tiedoksi annetun selvityksen ja
2) katsoa valtuustoaloitteen loppuun käsitellyksi.
Ote: Varhaiskasvatuspäällikkö, sivistystoimenjohtaja, tekninen johtaja
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |