RSS-linkki
Kokousasiat:https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 25.03.2024/Pykälä 55
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kunnanjohtajan esittelemät muut ajankohtaiset asiat
KHALL 25.03.2024 § 55
Kunnanjohtaja Juuso Alatalo esittelee kunnanhallitukselle ajankohtaisia asioita.
Valmistelija: Kunnanjohtaja Juuso Alatalo, p. 040 706 2667
Päätösehdotus: Kunnanhallitus merkitsee tietoonsa saatetuksi kunnanjohtajan esittelemät ajankohtaiset asiat ja päättää mahdollisista toimenpiteistä, joihin asiat antavat aihetta.
Asian käsittely: Kunnanjohtaja esitteli seuraavat ajankohtaiset asiat:
- Palveluliikenteen kilpailutus. Hallintosihteeri Sari Lukkala oli kokouksessa klo 18.32-19.17 asiaa koskevan lähetekeskustelun ajan.
- Talous- ja hallintojohtajan rekrytointi. Virka laitetaan uudelleen hakuun ja hyödynnetään myös suorahakupalvelua.
- Tiistaina 26.3. klo 9 on Tammelan kirjastossa avoin tilaisuus "Tule tapaamaan kunnanjohtajaa".
Päätös: Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti päätösehdotuksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |