Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tammelan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 17.04.2024/Pykälä 28


 

Hankinnat: ProKoulu ja ProVaka

 

SIVLA 17.04.2024 § 28  

144/02.08.01/2024  

 

Syksyllä 2023 Tammelan kouluissa ja päiväkodeissa aloitettiin lahjoitusvaroilla toteutettava kiusaamisen vastainen hanke. Hankkeeseen liittyen on koulujen ja päiväkotien tarkoitus osallistua ProKoulu ja ProVaka hankkeeseen. Hankkeen on tarkoitus kestää kolme lukuvuotta ja sen palvelut tuottaa Niilo Mäki -instituutti. Neuvottelu Hankkeen kustannuksista ja siihen sisältyvistä palveluista pidetään kunnan ja Niilo Mäki -instituutin kesken 11.4.2024.

 

Lahjoitusvarat eivät kuitenkaan tule riittämään hankkeen kustannusten kattamiseen kokonaisuudessaan, joten kunnan tulisi maksaa ylittävä osuus.

 

Lapsivaikutusten arviointi (Kvalt 60 §, 23.9.2019)

Päätöksen lapsivaikutukset: On/Ei

 

Yritysvaikutusten arviointi (Kvalt 66 §, 20.12.2010):

Vaikuttaako yritysten kilpailutilanteeseen: Kyllä/Ehkä/Ei

Onko päätöksellä vaikutuksia yritysten määrän kehittymiseen: Kyllä/Ehkä/Ei

Vaikuttaako päätös positiivisesti työpaikkojen muodostumiseen: Kyllä/Ehkä/Ei

Onko palvelu mahdollista ulkoistaa: Kyllä/Ehkä/Ei

 

Valmistelija: Sivistystoimenjohtaja Pekka Lintonen, puh. 050 339 3675

 

Esittelijä:  Sivistystoimenjohtaja

 

Päätösehdotus: Päätösehdotus tehdään kokouksessa, koska neuvottelut käydään esityslistan lähettämisen jälkeen.

 

Esittelijän kokouksessa

tekemä päätösehdotus:

 

 Sivistyslautakunta päättää osallistua ProKoulu ja ProVaka hankkeisiin lv. 2024-2025 enintään 45.000 euron osuudella.

 

Päätös:  Esittelijän kokouksessa tekemä päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 Lautakunta päätti pitää tauon ajassa 18:38-18:41 tämän pykälän päätöksen teon jälkeen.