Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tammelan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 17.04.2024/Pykälä 26



 

Esiopetuksen ja perusopetuksen kuljetuksia koskevat periaatteet 1.1.2024 alkaen

 

SIVLA 15.11.2023 § 82 

 

 

Sivistyslautakunta on hyväksynyt Tammelan kunnan esi- ja perusopetuksen kuljetuksia koskevat periaatteet noudatettaviksi 1.1.2018 alkaen. Kuljetusperiaatteiden päivityksen on tarkoitus astua voimaan 1.1.2024. Päivityksessä mm. esi- ja perusopetuksen kuljetuskäytänteitä on yhdenmukaistettu ja periaatteet suurpetojen osalta on laadittu vastaamaan nykyistä tilannetta. Päivitetyt kuljetuksia koskevat periaatteet ovat esityslistan liitteenä.

 

Lapsivaikutusten arviointi (Kvalt 60 §, 23.9.2019)

Päätöksen lapsivaikutukset: On/Ei

 

Yritysvaikutusten arviointi (Kvalt 66 §, 20.12.2010):

Vaikuttaako yritysten kilpailutilanteeseen: Kyllä/Ehkä/Ei

Onko päätöksellä vaikutuksia yritysten määrän kehittymiseen: Kyllä/Ehkä/Ei

Vaikuttaako päätös positiivisesti työpaikkojen muodostumiseen: Kyllä/Ehkä/Ei

Onko palvelu mahdollista ulkoistaa: Kyllä/Ehkä/Ei

 

Valmistelija: Sivistystoimenjohtaja Pekka Lintonen, puh. 050 339 3675

 

Esittelijä:  Sivistystoimenjohtaja

 

Päätösehdotus: Sivistyslautakunta päättää hyväksyä Tammelan kunnan esiopetuksen ja perusopetuksen kuljetuksia koskevat periaatteet 1.1.2024 alkaen.

 

Käsittely:  Lautakunta keskusteli periaatteista.

 

Päätös: Lautakunta päätti palauttaa esiopetuksen ja perusopetuksen kuljetuksia koskevat periaatteet uudelleen valmisteluun.

 

 

SIVLA 13.12.2023 § 89 

 

 

Kuljetusperiaatteita on tarkennettu suurpetojen osalta.

 

Lapsivaikutusten arviointi (Kvalt 60 §, 23.9.2019)

Päätöksen lapsivaikutukset: On/Ei

 

Yritysvaikutusten arviointi (Kvalt 66 §, 20.12.2010):

Vaikuttaako yritysten kilpailutilanteeseen: Kyllä/Ehkä/Ei

Onko päätöksellä vaikutuksia yritysten määrän kehittymiseen: Kyllä/Ehkä/Ei

Vaikuttaako päätös positiivisesti työpaikkojen muodostumiseen: Kyllä/Ehkä/Ei

Onko palvelu mahdollista ulkoistaa: Kyllä/Ehkä/Ei

 

Valmistelija: Sivistystoimenjohtaja Pekka Lintonen, puh. 050 339 3675

 

Esittelijä:  Sivistystoimenjohtaja

 

Päätösehdotus: Sivistyslautakunta päättää hyväksyä Tammelan kunnan esiopetuksen ja perusopetuksen kuljetuksia koskevat periaatteet 1.1.2024 alkaen.

 

Päätös:  Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

SIVLA 17.04.2024 § 26  

292/08.01.01.01/2023  

 

Susien aiheuttamaa vaaraa oppilaiden koulumatkoihin on täsmennetty kuljetusperiaatteisiin siten, että susihavainnot on luokiteltu neljään vaarallisuusluokkaan. Oppilaskuljetukset myönnetään ko. luokituksen perusteella.

 

Lapsivaikutusten arviointi (Kvalt 60 §, 23.9.2019)

Päätöksen lapsivaikutukset: On/Ei

 

Yritysvaikutusten arviointi (Kvalt 66 §, 20.12.2010):

Vaikuttaako yritysten kilpailutilanteeseen: Kyllä/Ehkä/Ei

Onko päätöksellä vaikutuksia yritysten määrän kehittymiseen: Kyllä/Ehkä/Ei

Vaikuttaako päätös positiivisesti työpaikkojen muodostumiseen: Kyllä/Ehkä/Ei

Onko palvelu mahdollista ulkoistaa: Kyllä/Ehkä/Ei

 

Valmistelija: Sivistystoimenjohtaja Pekka Lintonen, puh. 050 339 3675

 

Esittelijä:  Sivistystoimenjohtaja

 

Päätösehdotus: Sivistyslautakunta päättää hyväksyä susihavaintojen vaarallisuusluokituksen lisättäväksi Tammelan kunnan oppilaskuljetusperiaatteisiin.

 

Päätös:  Päätösehdotus hyväksyttiin.