RSS-linkki
Kokousasiat:https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 12.02.2024/Pykälä 20
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Talous- ja hallintojohtajan viran täyttölupa
KHALL 12.02.2024 § 20
324/01.01.01.00/2023
Tammelan kunnan talous- ja hallintojohtaja on irtisanoutunut kunnan palveluksesta ja siirtyy uuden työnantajan palvelukseen siten, että hänen viimeinen työpäivänsä Tammelassa on 19.3.2024.
Kunnanhallitukselta anotaan täyttölupaa toistaiseksi voimassa olevan talous- ja hallintojohtajan viran täyttämiseen 1.4.2024 alkaen.
Hallintosäännön 44 § mukaan kunnanhallitus päättää
toistaiseksi voimassa olevien toimien ja virkojen täyttöluvista.
Valmistelija: Kunnanjohtaja Juuso Alatalo, p. 040 706 2667
Esittelijä: Kunnanjohtaja
Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää myöntää täyttöluvan talous- ja hallintojohtajan toistaiseksi voimassa olevaan virkaan 1.4.2024 alkaen.
Päätös: Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.
Ote: Henkilöstöpäällikkö
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |