Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tammelan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 26.01.2024/Pykälä 5


Liite 2 Liite: Hämeen vaalipiirilautakunnan yleiskirje 3

 

Vaalipäivän äänestyslippupakettien ja vaalipöytäkirjojen toimittaminen vaalipiirilautakunnalle

 

KESKVAAL 26.01.2024 § 5  

185/00.00.00.01/2023  

 

Hämeen vaalipiirilautakunta on lähettänyt yleiskirjeen nro 3, joka koskee mm. vaalipäivän äänestyslippupakettien ja vaalipöytäkirjojen toimittamista vaalipiirilautakunnalle. Yleiskirjeessä todetaan, että vaalipiirilautakunta on vaalilain 81 §:n 2 momentin nojalla päättänyt, että lasketut äänestysliput sisältävä paketti ja vaalipöytäkirjan sisältämä erillinen kirjekuori on vaalipäivän iltana 28.1.2024 (ja toisen vaalin osalta 11.2.2024) heti vietävä oman kuntansa keskusvaalilautakuntaan. Jos keskusvaalilautakunnan ja vaalilautakunnan kesken on sovittu, että vaalipiirilautakunta noutaa lähetykset suoraan vaalilautakunnalta, äänestyslippuja ja vaalipöytäkirjaa ei viedä keskusvaalilautakuntaan. Muiden kuin Hämeenlinnan kaupungin osalta kunnan kaikkien äänestysalueiden kyseiset lähetykset noudetaan ja kuljetetaan yön aikana Posti Oy:n toimesta etukäteen sovitun aikataulun mukaisesti vaalipiirilautakunnalle. Kuljetusten aikataulut, joista ilmenee ao. Postin autonkuljettajan nimi ja puhelinnumero, toimitetaan erikseen vaalipiirilautakunnan toimesta keskusvaalilautakunnille viimeistään viikolla 2.

 

Keskusvaalilautakuntien tulee ilmoittaa vaalilautakunnille puheena olevien lähetysten vastaanottopaikka. Vaalipiirilautakunnalle osoitettujen lähetysten kuljettamisen vastaanottopaikkaan tulee tapahtua vaalilautakuntien osalta puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan ja yhden muun jäsenen toimesta.

 

Keskusvaalilautakunnan on valvottava, että kaikista vaalilautakunnista on tuotu asianmukaisesti sinetöity paketti ja erillinen kirjekuori, joiden päälle on tehty vaalipiirilautakunnan yleiskirjeessä nro 2 edellytetyt merkinnät:

  • Äänestysliput ovat Hämeen vaalipiirilautakunnalle osoitetussa, sinetöimisnauhalla sinetöidyssä paketissa vaalilain 78 §:ssä säädetyllä tavalla avattuina, tarkastettuina, laskettuina ja ryhmitettyinä nippuihin siten, että kunkin ehdokkaan hyväksi annetut äänet ovat eri nipuissa sekä hylätyt liput ovat omana nippunaan päällimmäisenä. Nippujen tulee pysyä koossa. Päällykseen on vastaanottajan ja lähettäjän lisäksi merkittävä annettujen äänestyslippujen lukumäärä.
  • Vaalipöytäkirja ja sen liite, joihin kumpaankin on merkittävä äänestysalueen numero, on suljettava sinetöitävään kirjekuoreen. Sitä ei saa paketoida äänestyslippupakettiin. Kirjekuoren on siis oltava äänestyslippupaketista erillään ja kirjekuoressa ei saa olla mitään muuta kuin vaalipöytäkirja ja sen liite. Kirjekuori on osoitettava vaalipiirilautakunnalle ja siihen on merkittävä lähettäjä ja sisältö.

 

Hämeen vaalipiirilautakunta on 18.1.2024 saapuneella sähköpostilla ilmoittanut vaalipäivän kuljetusaikataulun. Postin autonkuljettaja Juha Heinonen noutaa sunnuntaina 28.1.2024 klo 21.40 (toisen vaalin osalta 11.2.2024 klo 21.40) äänestysliput paketoituina sekä vaalipöytäkirjat kunnantalolta osoitteesta Hakkapeliitantie 2, 31300 Tammela. Postin autonkuljettajan henkilöllisyys tulee tarkistaa hänen henkilökortistaan. Autonkuljettaja kuittaa vastaanottaneensa kaikki paketit ja kirjekuoret. Kaikissa näissä keskusvaalilautakunnissa tulee siihen saakka, kunnes Posti on noutanut ja kuitannut lähetykset, olla paikalla vähintään kaksi siihen kuuluvaa henkilöä. Noudon ja kuljetusten varmistamiseksi Postin ao. autonkuljettajan nimi ja matkapuhelinnumero tulee olla keskusvaalilautakuntien tiedossa.

 

Liite:  Hämeen vaalipiirilautakunnan yleiskirje nro 3

 

Valmistelija: Hallintopäällikkö Jaana Jokikoivu-Hiukkamäki, p. 040 809 5455

 

Päätösehdotus: Keskusvaalilautakunta päättää 

 

1)     merkitä Hämeen vaalipiirilautakunnan yleiskirjeessä nro 3 vaalipäivän äänestyslippupakettien ja vaalipöytäkirjojen toimittamiseen vaalipiirilautakunnalle liittyvät asiat tietoonsa saatetuiksi,

2)     todeta, että keskusvaalilautakunnan sihteeri on ilmoittanut vaalilautakunnille vaalipäivän äänestyslippupakettien ja vaalipöytäkirjojen toimittamisesta Tammelan kunnantalolle,

3)     todeta, että keskusvaalilautakunnan sihteeri on toimittanut Hämeen vaalipiirilautakunnan yleiskirjeen nro 2 vaalilautakuntien puheenjohtajille ja

4)     nimetä henkilöt, jotka vaalipäivänä 28.1. ottavat vaalilautakuntien toimittamat lähetykset vastaan ja luovuttavat ne Postin autonkuljettajalle kuittausta vastaan.

 

Päätös:  Keskusvaalilautakunta päätti

 

1)     merkitä Hämeen vaalipiirilautakunnan yleiskirjeessä nro 3 vaalipäivän äänestyslippupakettien ja vaalipöytäkirjojen toimittamiseen vaalipiirilautakunnalle liittyvät asiat tietoonsa saatetuiksi,

2)     todeta, että keskusvaalilautakunnan sihteeri on ilmoittanut vaalilautakunnille vaalipäivän äänestyslippupakettien ja vaalipöytäkirjojen toimittamisesta Tammelan kunnantalolle,

3)     todeta, että keskusvaalilautakunnan sihteeri on toimittanut Hämeen vaalipiirilautakunnan yleiskirjeen nro 2 vaalilautakuntien puheenjohtajille ja

4)     nimetä Taito Syrjälän ja Esa Ryhdän henkilöiksi, jotka vaalipäivänä 28.1. ottavat vaalilautakuntien toimittamat lähetykset vastaan ja luovuttavat ne Postin autonkuljettajalle kuittausta vastaan.