Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tammelan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 26.01.2024/Pykälä 4


 

Vaalipäivän alustavan ääntenlaskennan tiedotus

 

KESKVAAL 04.12.2023 § 68 

 

 

Presidentinvaaleissa keskusvaalilautakunnan tehtäviin kuuluu alustavan ääntenlaskennan tiedotus. Tähän kuuluvat vaalipäivänä äänestäneiden lukumäärien kokoaminen äänestysalueittain sekä vaalipäivän alustavan tuloksen kokoaminen.

 

Keskusvaalilautakunta kokoaa äänestysalueittain vaalipäivänä äänestäneiden lukumäärän klo 21 mennessä ja vaalipäivän äänestyksen alustavan tuloksen klo 22.30 mennessä.  

 

Keskusvaalilautakunta yhdistää tiedot koko kunnan tulokseksi tallentamalla tiedot tuloslaskentajärjestelmään seuraavasti:

  • vaalipäivänä äänestäneiden lukumäärä välittömästi klo 21 jälkeen ja
  • vaalipäivän äänestyksen alustava tulos klo 23 mennessä (tavoiteaika).

 

Alustavan ääntenlaskennan tiedotuksessa ei ole syytä tuhlata aikaa vähäisten virheiden selvittämiseen. Keskusvaalilautakunnan on kuitenkin syytä verrata äänestysalueilta saamiaan lopputuloksia aiemmin vastaanotettuun äänestäneiden lukumäärään ja ryhtyä tarvittaessa selvittämään virheitä. Jos vaalilautakunta tallentaa alustavan tuloksen suoraan tuloslaskentajärjestelmään, vaalilautakunta myös hoitaa äänimäärien vertailun.

 

Valmistelija: Hallintopäällikkö Jaana Jokikoivu-Hiukkamäki, puh. 040 809 5455

 

Esittelijä:  Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus: Keskusvaalilautakunta merkitsee tietoonsa saatetuksi sille kuuluvat vaalipäivän alustavan ääntenlaskennan tehtävät.

Keskusvaalilautakunta ratkaisee vaalipäivän ääntenlaskennan tiedotukseen liittyvän työnjaon kokouksessaan 26.1.2024.

 

Päätös:  Keskusvaalilautakunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.

 

 

KESKVAAL 26.01.2024 § 4  

185/00.00.00.01/2023  

 

Hämeen vaalipiirilautakunta on lähettänyt kuntien keskusvaalilautakunnille yleiskirjeen nro 3, joka koskee mm. alustavan ääntenlaskennan tiedotusta. Alustavan ääntenlaskennan tiedotuksessa keskusvaalilautakunnan tulee toimia oikeusministeriön vaaliohjevihkon nro 1 (Vaaliohjeet 1 Kunnan keskusvaalilautakunnan tehtävät) ohjeiden ja VAT-ohjeen nro 5b mukaisesti.

 

Vaalipiirilautakunta on yleiskirjeessään myös pyytänyt kuntia ilmoittamaan ilmoituskeskuksensa tuloslaskennasta ja tiedotuksesta vastaavien vastuuhenkilöiden nimet ja yhteystiedot vaalipiirilautakunnalle viimeistään 21.1. Vaalipiirilautakunta edellyttää, että sen tiedossa on kaikkien vastuuhenkilöiden sellaiset puhelinnumerot, joiden kautta vaalipiirilautakunta tavoittaa vastuuhenkilöt myös 28.-29.1 ja mahdollisen toisen vaalin aikana 11.-12.2.2024 mihin vuorokauden aikaan tahansa.

 

Kirkonkylän ja Riihivalkaman vaalilautakunnat tallentavat itse vaalipäivänä äänestäneiden lukumäärät tuloslaskentajärjestelmään. Pohjois-Tammelan ja Portaan vaalilautakunnat ilmoittavat vaalipäivänä äänestäneiden lukumäärän puhelimitse keskusvaalilautakunnan puheenjohtajalle ja sihteerille. Keskusvaalilautakunnan sihteeri tallentaa puhelimitse saadut lukumäärät tuloslaskentajärjestelmään. Kirkonkylän ja Riihivalkaman vaalilautakunnat tallentavat myös vaalipäivän alustavan tuloksen itse tuloslaskentajärjestelmään. Pohjois-Tammelan ja Portaan vaalilautakunnat ilmoittavat alustavan tuloksen puhelimitse keskusvaalilautakunnalle ja keskusvaalilautakunnan sihteeri tallentaa puhelimitse saadun tuloksen tuloslaskentajärjestelmään.

 

Valmistelija: Hallintopäällikkö Jaana Jokikoivu-Hiukkamäki, p. 040 809 5455

 

Päätösehdotus: Keskusvaalilautakunta päättää

 

1)     merkitä tietoonsa saatetuksi sen, että keskusvaalilautakunnan sihteeri on ilmoittanut itsensä ilmoituskeskuksen tuloslaskennasta ja tiedotuksesta vastaavaksi vastuuhenkilöksi,

2)     todeta, että Kirkonkylän ja Riihivalkaman vaalilautakunnat tallentavat itse sekä vaalipäivänä äänestäneiden lukumäärät sekä vaalin alustavan tuloksen tuloslaskentajärjestelmään huomioiden annettavan aikataulun,

3)     todeta, että keskusvaalilautakunta tallentaa Pohjois-Tammelan ja Portaan vaalilautakunnan ilmoituksen mukaisesti sekä vaalipäivänä äänestäneiden lukumäärät sekä vaalin alustavan tuloksen tuloslaskentajärjestelmään

4)     vaalipäivän 28.1.2024 ilmoituskeskuksen muodostamisesta.

 

Päätös:  Keskusvaalilautakunta päätti 

 

1)     merkitä tietoonsa saatetuksi sen, että keskusvaalilautakunnan sihteeri on ilmoittanut itsensä ilmoituskeskuksen tuloslaskennasta ja tiedotuksesta vastaavaksi vastuuhenkilöksi,

2)     todeta, että Kirkonkylän ja Riihivalkaman vaalilautakunnat tallentavat itse sekä vaalipäivänä äänestäneiden lukumäärät sekä vaalin alustavan tuloksen tuloslaskentajärjestelmään huomioiden annettavan aikataulun,

3)     todeta, että keskusvaalilautakunta tallentaa Pohjois-Tammelan vaalilautakunnan keskusvaalilautakunnan sihteerille antaman ilmoituksen mukaisesti ja Portaan vaalilautakunnan keskusvaalilautakunnan puheenjohtajalle antaman ilmoituksen mukaisesti sekä vaalipäivänä äänestäneiden lukumäärät sekä vaalin alustavan tuloksen tuloslaskentajärjestelmään ja

4)     , että vaalipäivän 28.1.2024 ilmoituskeskuksen muodostaa keskusvaalilautakunta.