RSS-linkki
Kokousasiat:https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 29.01.2024/Pykälä 4
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Liikuntapaikkahoitajan tehtävänimikkeen muutos
KHALL 29.01.2024 § 4
Liikuntapaikkahoitajan tehtävän sisältö ja vaativuus on muuttunut viime vuosina oleellisesti. Liikunta- ja nuorisopäällikkö on tehnyt uuden tehtävänkuvan ja ehdottaa uudeksi nimikkeeksi liikuntapaikkamestaria, joka kuvaa paremmin tehtävän sisältöä.
Uuden liikuntapaikkamestarin tehtävänkuvalla vastataan osittain muuttuneisiin tehtäviin sekä tarkennetaan aiempaa tehtävänkuvaa vastaamaan käytännössä muovautuneita tehtäviä. Aiempi tehtävänkuva oli suppea verrattuna tämän hetken tehtäviin.
Tehtävän tarkoitus on jatkossa toimia johdon tukena liikuntaolosuhteiden kehittämisessä, suunnittelussa sekä toteuttamisessa. Vastata ulkoliikuntapaikkojen varauksista, tiedottamisesta sekä kausityöntekijöiden työnsuunnittelusta ja työnohjauksesta.
Tehtävänkuvan muutosta on valmisteltu yhteistyössä henkilöstöhallinnon kanssa ja asia on käsitelty YT-toimikunnassa 11.12.2023 ja TVA-arviointiryhmässä muutosta käsitellään 30.1.2024.
Valmistelija: Liikunta- ja nuorisopäällikkö Petri Takala, puh. 050 353 7708
Esittelijä: Kunnanjohtaja
Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää muuttaa liikuntapaikkahoitajan tehtävänimikkeeksi liikuntapaikkamestari.
Päätös: Kunnanhallitus päätti olla muuttamatta liikuntapaikkahoitajan tehtävänimikettä.
Ote: Liikunta- ja nuorisopäällikkö
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |