Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tammelan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 18.12.2023/Pykälä 227


 

Esitys Vanajavesisäätiön perusrahoitusosuuksien päivittämiseksi

 

KHALL 18.12.2023 § 227  

6/00.04.02/2022  

 

Vanajavesisäätiö on lähettänyt ehdotuksen kuntarahoituksen maksuosuuksien kuntakohtaiseksi tarkastamiseksi. Ehdotusta perustellaan Vanajavesikeskuksen toiminnan turvaamisella ja kehittämisellä.

 

Kuntarahoitus muodostaa Vanajavesikeskuksen toiminnan taloudellisen perustan. Sitä käytetään tärkeimpänä hankkeiden omarahoitusosuutena.

 

Ehdotettu uusi kuntarahoitusmalli perustuu kolmeen eri maksuluokkaan (2 €/asukas, 1 €/asukas ja 0,50 €/asukas) sen mukaan, missä kunta sijaitsee Vanajan vesistössä ja Vanajavesikeskuksen toiminta-alueella. Samoin ehdotuksena on, että kuntaosuudet sidotaan elinkustannusindeksiin ja indeksi huomioidaan osuuden laskennassa vuodesta 2025 alkaen.

 

Nykyisellään Tammelan kunnan maksuosuus on 1 203,00 €. Uuden ehdotetun mallin mukaisesti Tammelan kunnan maksuosuus olisi 3 007,50 € eli korotusta olisi 1 804,50 €.

 

Valmistelija: Kunnanjohtaja Juuso Alatalo, puh. 040 706 2667

 

Esittelijä:  Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää todeta Vanajavesisäätiölle Tammelan kunnan lausuntona, että Tammelan kunta pitäytyy nykyisessä maksuosuudessaan, koska Tammelalle ehdotettu korotus on liian suuri prosentuaalisesti tarkasteltuna.

 

Päätös:  Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti. 

 

 

Ote:  Vanajavesisäätiö