Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tammelan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 18.12.2023/Pykälä 224


Liite 1 Liite: Kaavoituskatsaus 2024

 

Kaavoituskatsaus

 

KHALL 18.12.2023 § 224  

22/10.02.02/2023  

 

Kaavoittaja Miika Tuki on laatinut liitteenä olevan ehdotuksen kaavoituskatsaukseksi laitettavaksi julkisesti nähtäville, jotta kuntalaiset saavat tietoa kunnan käynnissä olevista tai käynnistettävistä kaavahankkeista. Katsaus on laadittu pääosin edellisen katsauksen pohjalta päivittämällä tiedot tämän hetken tasalle.

 

Kaavoituksen olennaisimpia tehtäviä vuosien 2022-2023 aikana on ollut rakennusjärjestyksen MRL 129a mukaisen liitekartan laatiminen vapaa-ajanasunnon muuttamiseksi vakituiseen asumiseen suoralla rakennusluvalla karttarajauksen perusteella. Samassa yhteydessä laadittiin myös Tammelan kunnan ranta-alueiden vakituisen asumisen periaatteet -selvitys, sillä vakituisen asumisen lisääminen ranta-alueilla on ollut kantava ajatus myös kunnan kyläalueiden osayleiskaavojen laadinnassa. Rakennusjärjestyksen liitekartta pitkälti korvaa tätä tarvetta alueilla, joilla ei ole muuta rakentamispainetta- /tavoitetta.

 

Kaavoituksessa painotus on edelleen kyliin sijoittuvissa osayleiskaavoissa, mutta niin uusi rakennusjärjestys kuin käynnissä olleet rakennushankkeet ovat hidastaneet niiden etenemistä. Kunnan käynnissä olevat kylien osayleiskaavat ovat kaikki ehdotusvaiheessa tai ehdotusvaiheen valmistelussa. Uusia osayleiskaavoja on esitetty aloitettavaksi Pyykölän ja Papinsillan kiinteistöjen alueelle, uusien asumisen alueiden asemakaavoittamiseksi ja rakentamiseksi.

Osayleiskaavojen vaiheet on esitetty kaavoituskatsauksessa.

 

Asemakaavoja käynnistetään tarpeen mukaan, lähinnä kunnan keskusta-alueelle aloitetaan pieniä kaavamuutoksia muuttuneiden olosuhteiden tai tarpeiden pohjalta. Uusina asemakaavahankkeina on esitetty vuosien aikana ilmenneiden katualueiden tarkempiin rajauksiin liittyvät korjaukset.

 

Kaavoituskatsauksesta tiedotetaan ja se laitetaan nähtäville kunnan internetsivuille.

 

Liite:  Kaavoituskatsaus

 

Valmistelija: Kaavoittaja Miika Tuki, puh. 050 464 3274

 

Esittelijä:  Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää hyväksyä kaavoituskatsauksen asetettavaksi nähtäville.

 

Asian käsittely: Kaavoittaja Miika Tuki oli kokouksessa läsnä klo 16.18-16.29 esittelemässä kaavoituskatsausta. Hän poistui kokouksesta ennen päätöksentekoa.

 

Päätös:  Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.