Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tammelan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 18.12.2023/Pykälä 234


 

Kunnanvaltuuston 11.12.2023 tekemien päätösten täytäntöönpano ja laillisuuden valvonta

 

KHALL 18.12.2023 § 234  

    

 

Kuntalain 39 §:n mukaan kunnanhallitus vastaa mm. valtuuston päätösten valmistelusta, täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta.

 

Kuntalain 96 § kuuluu seuraavasti: "Jos kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä taikka että valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastainen, kunnanhallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta. Asia on viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi."

 

Kunnanvaltuuston 11.12.2023 pidetyn kokouksen päätökset § 41-51:

 

41 § Kokouksen järjestäytyminen

42 § Seudullinen rakennusvalvonnan ja ympäristönsuojelun

tehtävistä laaditun sopimuksen tavoitteiden toteutuminen

43 § Vuoden 2023 talousarviomuutos / Tekninen lautakunta

44 § Vuoden 2023 talousarviomuutos / Ympäristölautakunta

45 § Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän purkaminen

46 § Talousarvio 2024

47 § Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 2023

48 § Vuoden 2023 avaava tase

49 § Uuden yhtenäiskoulun kirjanpidollinen poistoaika

50 § Valtuuston kevätkauden 2024 kokousaikataulu

51 § Muut asiat

 

 

Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää todeta, että valtuuston kokouksessa 11.12.2023 tehdyt päätökset § 41-51 ovat syntyneet oikeassa järjestyksessä, kuuluvat valtuuston toimivaltaan ja ovat muutoinkin lainmukaisia. Kunnanhallitus päättää panna edellä mainitut valtuuston kokouksessa 11.12.2023 syntyneet päätökset täytäntöön.

 

Päätös:  Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.