Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tammelan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 18.12.2023/Pykälä 232


 

Valtuustoaloitteen "Ryhmäpuutarha-alueen rakentaminen palstaviljelyn mahdollistamiseksi Tammelan keskustassa" ohjaus valmisteluun

 

KHALL 18.12.2023 § 232  

2/00.01.03/2023  

 

Tammelan kunnan hallintosäännön 41 §:n mukaan valtuustoryhmällä ja valtuutetulla on oikeus tehdä kirjallisia aloitteita kunnan toimintaa ja hallintoa koskevissa asioissa. Aloite on sitä enempää käsittelemättä lähetettävä kunnanhallituksen valmisteltavaksi.

 

Valtuuston kokouksessa 11.12.2023 valtuutettu Jarkko Koivula jätti Tammelan perussuomalaisten valtuustoryhmän valtuustoaloitteen koskien ryhmäpuutarha-alueen rakentamista palstaviljelyn mahdollistamiseksi Tammelan keskustassa.

 

Valtuusto lähetti valtuustoaloitteen kunnanhallituksen valmisteltavaksi.

 

Valmistelija: Hallintopäällikkö Jaana Jokikoivu-Hiukkamäki, puh. 040 809 5455

 

Esittelijä:  Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää lähettää valtuustoaloitteen teknisten palveluiden valmisteltavaksi.

 

Päätös:  Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti. 

 

 

Ote:  Tekninen johtaja