RSS-linkki
Kokousasiat:https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 07.12.2023/Pykälä 42
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Teknisen lautakunnan kokouspäivät 1.1.-31.12.2024
TEKLA 07.12.2023 § 42
Hallintosäännön 98 §:n mukaan toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan.
Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen.
Lautakunnan tulee päättää kokousajat vuodelle 2024.
Lapsivaikutusten arviointi (Kvalt 60 §, 23.9.2019)
Päätöksen lapsivaikutukset: Ei
Valmistelija: Tekninen johtaja Jari Kauppi, p. 040 8611 788
Hallintosihteeri Anna Leena Hakala, p. 040 753 8660
Esittelijä: Tekninen johtaja
Päätösehdotus: Tekninen lautakunta päättää vahvistaa kokouspäivät vuodelle 2024: 8.2., 18.4., 6.6., 5.9., 10.10., 7.11. sekä 12.12. Kokoukset aloitetaan kello 17.00 ja ne pidetään kunnantalolla.
Päätös: Tekninen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |