RSS-linkki
Kokousasiat:https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 07.12.2023/Pykälä 40
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Työpaikkaruokailusta suoritettava korvaus ja ulkopuolisten ruokailijoiden ruoasta suoritettava korvaus 1.1.2024
TEKLA 07.12.2023 § 40
Työnantajan työpaikkaruokaloissa peritään pääateriasta (lounas, päivällinen, kouluaterian luonteinen ateria) toimivaltaisen viranomaisen päätöksen mukaan vähintään ravintoedun verotusarvon ja enintään omakustannushinnan mukainen korvaus (KVTES VI luku 4 § 1 mom.).
Soveltamisohjeen mukaan laitosruokalan (ruokaa valmistetaan pääasiassa muille kuin henkilöstölle) omakustannushinnassa otetaan huomioon ruoka-aineiden hankinta- ja kuljetuskustannukset, ruokahuoltohenkilöstön palkat sosiaalikustannuksineen ja arvonlisävero.
Mikäli viranhaltija/työntekijä koulussa, päiväkodissa taikka lastenhuoltolaitoksessa, sairaalassa tai muussa hoitolaitoksessa työvuorossa ollessaan määrätään osallistumaan valvojana tai ohjaajana esimerkkiruokailijana, ei ateriasta tällöin peritä korvausta (KVTES VI luku 4 § 2 mom.).
Kunnan hallintosäännön 63 §:n mukaan ruoka- ja puhdistuspalvelut kuuluvat teknisen lautakunnan tehtäväalueeseen, niin ikään § 64 lautakunnan ratkaisuvaltaan kuuluu päättää mm. toimialaltaan kunnalle kuuluvien maksujen ja taksojen vahvistamisesta, mikäli päätösvaltaa ei ole siirretty viranhaltijalle.
Soveltamisohjeen mukaan, jollei ateriasta peritä korvausta, se katsotaan verotettavaksi luontoiseduksi.
Em. 2 mom. mukaisesti korvausta ei ole peritty seuraavilta henkilöstöryhmiltä:
- opettajat
- kouluavustajat
- varhaiskasvatuksen henkilökunta
- koulujen, päiväkotien ja palvelutalojen ruokapalveluhenkilökunta.
Ruokapalveluhenkilökunnan korvauksetta saaman ravintoedun arvo on jäljempänä kerrotulla tavalla verohallinnon päätökseen perustuen suurempi kuin muiden henkilöstöryhmien, joissa on kyse ns. valvonta-ateriasta.
Eri toimipisteiden osalta on laskettu niiden aterioiden omakustannushinnat seuraavasti:
Kouluruokailun kustannukset (talousarvio 2024) €
Elintarvikkeet 242.500
Palkat 186.207
Eläkekulut 31.860
Henkilöstösivukulut 6.770
Hallinto 15.931
Kustannukset yhteensä 483.268
Ateriamäärät kouluissa kpl (TA 2024) 117.400
Em. kustannuksiin perustuva kouluruokailun omakustannushinnan mukainen korvaus 2024:
€
Nettoateriakustannukset / ateria 4,11
Alv 14 % 0,58
Ateriakustannukset 4,69
Verottaja päättää marraskuussa seuraavana vuonna toimitettavassa verotuksessa noudatettavat luontoisetujen laskentaperusteet.
Em. päätöksen 12 § Ravintoetu mukaan:
"Sairaalan, koulun, päiväkodin tai muun vastaavan laitoksen henkilökuntaan kuuluvan laitosruokailun yhteydessä saaman ravintoedun raha-arvona pidetään verottajan marraskuussa 2023 vahvistamaa hintaa. Koulun, päiväkodin tai vastaavan laitoksen henkilökunnan oppilaiden tai hoidettavien ruokailun valvonnan yhteydessä saaman ravintoedun arvo on verottajan marraskuussa 2023 vahvistama hinta.
Myös kunnassa työharjoittelussa olevien opiskelija-aterioiden, ulkopaikkakuntalaisten TET-oppilaiden aterioiden, vierasaterioiden hinnat tulee vahvistaa.
Lapsivaikutusten arviointi (Kvalt 60 §, 23.9.2019)
Päätöksen lapsivaikutukset: Ei
Valmistelija: Ruoka- ja puhdistuspalvelupäällikkö Satu Tienhaara p. 050 3828 505
Esittelijä: Tekninen johtaja
Päätösehdotus: Tekninen lautakunta päättää vahvistaa 1.1.2024 lukien
1) opettajien, kouluavustajien, varhaiskasvatuksen henkilökunnan oppilaiden tai hoidettavien ruokailun valvonnan yhteydessä korvauksetta saaman ravintoedun arvoksi verottajan marraskuussa 2023 vahvistaman hinnan 5,10 €.
2) ruokapalveluhenkilökunnan korvauksetta saaman ravintoedun arvoksi verottajan marraskuussa 2023 vahvistaman hinnan 6,37 €
3) muissa kuin 1 ja 2 kohdan mukaisissa tapauksissa koulujen muun henkilökunnan kouluruokailusta perittäväksi korvaukseksi 6,37 €.
4) kunnan toimipaikoissa työharjoitteluissa olevien opiskelijoiden, TET-harjoittelussa olevien ulkopaikkakuntalaisten oppilaiden aterioiden hinnaksi verottajan marraskuussa 2023 vahvistaman hinnan 6,37 € (alv 14%). Työharjoittelussa olevan työharjoittelijan itse maksaessa ateriansa, hinta on verottaja marraskuussa 2023 vahvistama hinta 6,37 €.
5) vierasateriasta perittäväksi korvaukseksi kaikissa kohteissa 7,50 €.
Päätös: Tekninen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |