Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tammelan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 11.12.2023/Pykälä 45


Liite 3 Liite: FSHKY Purkamissopimus

 

Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän purkaminen

 

KHALL 27.11.2023 § 207 

 

 

Tausta

 

Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän ("Kuntayhtymä") jäsenkunnat ovat Forssan kaupunki, Humppilan kunta, Jokioisten kunta, Tammelan kunta, Ypäjän kunta ja Someron kaupunki (osajäsenenä).

 

Kuntayhtymän nykyinen perussopimus on tullut voimaan 1.1.2014. Kuntayhtymä on järjestänyt jäsenkuntien kansanterveystyön, ympäristöterveydenhuollon, eläinlääkintähuollon, sosiaalihuollon ja päihdeongelmaisten hoidon palvelut sekä Forssan sairaalan tuottamat erikoissairaanhoidon palvelut. Lisäksi kuntayhtymä on hankkinut muut erikoissairaanhoidon palvelut.

 

Kuntayhtymä on tarkoitus purkaa, koska Kuntayhtymän toiminta on siirtynyt sote-voimaanpanolain (616/2021) 23 § mukaisesti olennaisilta osiltaan 1.1.2023 hyvinvointialueelle, eikä kuntayhtymässä käytännössä enää sen jälkeen ole olennaista Kuntayhtymän alkuperäisen tarkoituksen mukaista toimintaa. Kuntayhtymä on toiminut vuoden 2023 ajan kiinteistökuntayhtymänä.

 

Todettakoon, että Forssan kaupunki on aiemmin päättänyt erota Kuntayhtymästä, mikäli Kuntayhtymää ei pureta. Mikäli purkamisesta ei päätetä ja purkamissopimusta hyväksytä, tulee Kuntayhtymän toteuttaa Forssan kaupungin eroaminen.

 

Kuntayhtymän purkamisesta ja loppuselvityksestä määrätään perussopimuksen 22 pykälässä. Sen mukaisesti Kuntayhtymän purkaminen edellyttää jäsenkuntien valtuustojen yhtäpitäviä päätöksiä.  Kuntayhtymän purkautuessa yhtymähallituksen on huolehdittava loppuselvityksestä, elleivät jäsenkunnat sovi muusta järjestelystä. Kuntayhtymän varat, joita ei tarvita loppuselvityksen kustannusten ja velkojen suorittamiseen eikä sitoumusten täyttämiseen, jaetaan jäsenkunnille peruspääomaosuuksien suhteessa. Jos kustannusten ja velkojen suorittamiseen sekä sitoumusten täyttämiseen tarvittava määrä on varoja suurempi, jäsenkunnat ovat velvolliset suorittamaan erotuksen edellä mainittujen osuuksien suhteessa.

 

Kuntayhtymän purkamista on selvitetty yhteistyössä Kuntayhtymän ja jäsenkuntien kanssa. Tätä varten on laadittu purkamissopimusluonnos, jossa sovitaan yksityiskohtaisemmin Kuntayhtymän purkautumisen periaatteista.

 

Kun kaikki jäsenkunnat ovat hyväksyneet purkamissopimuksen, aloitetaan Kuntayhtymän loppuselvitys. Kuntayhtymän nykytilanteessa omistama Forssan sairaalakiinteistö ensisijaisesti myydään Kanta-Hämeen hyvinvointialueelle. Mikäli kuntayhtymän yhtymähallitus ei hyväksy kauppaa, päättää yhtymähallitus sen, miten Forssan sairaalakiinteistö realisoidaan taikka jaetaan jako-osana. Jäsenkunnat sopivat, että kukin jäsenkunta ottaa alueellaan sijaitsevan terveyskeskuskiinteistön vastaan joko ennakkojako-osana taikka jako-osana yhtymähallituksen päättämällä tavoin kirjanpitoarvosta.

 

Liitteet:  Purkamissopimus

Purkamissopimuksen liite

 

Lisätiedot:  Kunnanjohtaja Juuso Alatalo, puh. 040 706 2667

 

Esittelijä:  Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että valtuusto

 

1)     päättää Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän purkamisesta,

2)     hyväksyy liitteenä olevan purkusopimusluonnoksen liitteineen ja

3)     valtuuttaa kunnanhallitukseen tekemään sopimuksiin tarvittavat tarkennukset.

 

Asian käsittely: Talous- ja hallintojohtaja Taavi Leinikka oli läsnä kokouksessa asian käsittelyn ajan klo 17.37-17.42. Hän poistui kokouksesta ennen päätöksentekoa.

 

Päätös:  Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.

 

 

KVALT 11.12.2023 § 45  

295/00.04.01/2023  

 

Liitteet:  Purkamissopimus

Purkamissopimuksen liite

 

Päätösehdotus: Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että valtuusto

 

1)     päättää Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän purkamisesta,

2)     hyväksyy liitteenä olevan purkusopimusluonnoksen liitteineen ja

3)     valtuuttaa kunnanhallitukseen tekemään sopimuksiin tarvittavat tarkennukset.

 

Päätös:  Valtuusto hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti. 

 

 

Ote: Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä, Forssan kaupunki, Humppilan kunta, Jokioisten kunta, Ypäjän kunta, Someron kaupunki