Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tammelan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 04.12.2023/Pykälä 30


Liite 3 Liite: Presidentinvaalien vaalilautakunnat ja toimikunta

 

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2024 presidentinvaaleihin ja europarlamenttivaaleihin

 

KHALL 28.08.2023 § 156 

 

 

Vuonna 2024 toimitetaan kahdet yleiset vaalit: tasavallan presidentin vaali (presidentinvaali) sekä Suomesta valittavien Euroopan parlamentin jäsenten vaalit (europarlamenttivaalit). Presidentinvaalin vaalipäivä on sunnuntai 28.1.2024. Ennakkoäänestyksen ajanjakso kotimaassa on 17.-23.1.2024. Jos presidentinvaalissa toimitetaan toinen vaali (toinen kierros), sen vaalipäivä on sunnuntai 11.2.2024. Ennakkoäänestyksen ajanjakso on kotimaassa 31.1.-6.2.2024. Europarlamenttivaalien vaalipäivä on sunnuntai 9.6.2024. Ennakkoäänestyksen ajanjakso on kotimaassa 29.5.-4.6.2024.

 

Vaalilain (714/1998) 15 §:n mukaisesti kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava kutakin äänestysaluetta varten vaalilautakunta, johon kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään kolme. Lisäksi kunnanhallituksen on asetettava laitoksessa toimitettavaa ennakkoäänestystä varten yksi tai useampi vaalitoimikunta, joihin kuhunkin kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja yksi muu jäsen sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään kolme. Vaalilautakunnan varajäsenet ja vaalitoimikunnan varajäsenet on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan. Vaalilautakunta ja vaalitoimikunta ovat päätösvaltaisia kolmijäsenisinä.

 

Vaalilautakunta nimeää vaalipäivän äänestystä varten yhden tai useamman vaaliavustajan. Vaaliavustaja avustaa äänestäjän pyynnöstä häntä merkinnän tekemisessä äänestyslippuun. Ehdokas tai hänen puolisonsa, lapsensa, sisaruksensa tai vanhempansa ei voi olla vaaliavustajana eikä äänestäjän valitsemana avustajana.

 

Työnjako vaalilautakunnilla ja vaalitoimikunnilla on sama presidentinvaalissa ja europarlamenttivaaleissa:

  • kotiäänestyksen vaalitoimitsijat sekä vaalitoimikunnat toimittavat ennakkoäänestyksen ja
  • vaalilautakunnat toimittavat vaalipäivän äänestyksen ja suorittavat äänten alustavan laskennan.

 

Ennakkoäänestys laitoksessa toimitetaan ennakkoäänestyksen ajanjaksona vähintään yhtenä ja enintään kahtena päivänä vaalitoimikunnan määrääminä aikoina ja kotiäänestyksessä äänestäjälle erikseen ilmoitettuna, kello 9:n ja 20:n välisenä aikana.

 

Kaikilla vaalivirkailijoiksi määrätyillä ja erityisesti vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan puheenjohtajaksi nimettävillä tulee olla riittävä osaaminen tehtävään ja riittävästi aikaa perehtyä siihen.

 

Vaaliviranomaisia koskevat kelpoisuus- ja esteellisyyssäännöt vuoden 2024 vaaleissa ovat tiivistetysti seuraavat:

 

Vaalilautakunta:

 

Kelpoisuus: Jäsenten ja varajäsenten on oltava kuntalain mukaan vaalikelpoisia kunnan luottamustoimeen. Lisäksi sekä jäsenten että varajäsenten on mahdollisuuksien mukaan edustettava niitä puolueita, jotka asettivat ehdokkaita edellisissä (vuoden 2023) eduskuntavaaleissa siinä vaalipiirissä, johon kunta kuuluu. Jäsenenä tai varajäsenenä ei voi olla vaalien ehdokas. Oikeusministeriö kiinnittää kuntien huomiota siihen, että vaalilain 15 §:n 2 momentin sanamuotoa "mahdollisuuksien mukaan" voidaan soveltaa myös siten, että jos puolueet eivät niille tehdystä pyynnöstä huolimatta nimeä riittävästi ehdokkaita vaalilautakuntiin, jäseniksi voidaan nimetä myös muita kunnan luottamustoimeen

vaalikelpoisia henkilöitä.

 

Esteellisyys: Hallintolain esteellisyyssääntelyä ei sovelleta vaalilautakunnan toimintaan. Tämä tarkoittaa, että jäseneksi tai varajäseneksi nimitetty voi toimia kaikissa vaalilautakunnan tehtävissä, kuitenkin yhtä poikkeusta lukuun ottamatta: vaalilautakunnan jäsenenä oleva ehdokkaan puoliso, lapsi, sisarus tai vanhempi ei saa toimia vaalilain 73 §:n 2 momentissa tarkoitettuna äänestäjän avustajana.

 

Muuta: Kunta voi harkintansa mukaan asettaa vaalilautakunnat erikseen presidentinvaalia ja erikseen europarlamenttivaaleja varten tai asettaa samat vaalilautakunnat molempiin vaaleihin. Presidentinvaaliin asetetut vaalilautakunnat toimivat sekä ensimmäisessä vaalissa että mahdollisessa toisessa vaalissa.

 

Vaalitoimikunta:

 

Kelpoisuus: Jäsenten ja varajäsenten on oltava kuntalain mukaan vaalikelpoisia kunnan luottamustoimeen. Lisäksi sekä jäsenten että varajäsenten on mahdollisuuksien mukaan edustettava niitä puolueita, jotka asettivat ehdokkaita edellisissä (vuoden 2023) eduskuntavaaleissa siinä vaalipiirissä, johon kunta kuuluu. Jäsenenä tai varajäsenenä ei voi olla vaalien ehdokas eikä ehdokkaan puoliso, lapsi, sisarus tai vanhempi. Oikeusministeriö kiinnittää kuntien huomiota siihen, että vaalilain 15 §:n 2 momentin sanamuotoa "mahdollisuuksien mukaan" voidaan soveltaa myös siten, että jos puolueet eivät niille tehdystä pyynnöstä huolimatta nimeä riittävästi ehdokkaita vaalitoimikuntiin, jäseniksi voidaan nimetä myös muita kunnan luottamustoimeen vaalikelpoisia henkilöitä.

 

Esteellisyys: Hallintolain esteellisyyssääntelyä ei sovelleta vaalitoimikunnan toimintaan. Tämä tarkoittaa, että jäseneksi tai varajäseneksi nimitetty voi toimia kaikissa vaalitoimikunnan tehtävissä.

 

Muuta: Kunta voi harkintansa mukaan asettaa vaalitoimikunnat erikseen presidentinvaalia ja erikseen europarlamenttivaaleja varten tai asettaa samat vaalitoimikunnat molempiin vaaleihin. Presidentinvaaliin asetetut vaalitoimikunnat toimivat sekä ensimmäisessä vaalissa että mahdollisessa toisessa vaalissa.

 

Vaaliavustaja vaalipäivän äänestyspaikalla:

 

Kelpoisuus: Vaaliavustajana ei voi olla vajaavaltainen (alle 18-vuotias tai vajaavaltaiseksi julistettu) eikä myöskään ehdokas eikä ehdokkaan puoliso, lapsi, sisarus tai vanhempi.

 

Esteellisyys: Vaaliavustajalla on vain yksi tehtävä eli äänestäjän avustaminen. Kelpoisuussääntelyllä on riittävästi varmistettu se, että hän tässä tehtävässään voi avustaa jokaista avustamista tarvitsevaa äänestäjää.

 

Valmistelija: Hallintopäällikkö Jaana Jokikoivu-Hiukkamäki, puh. 040 809 5455

 

Esittelijä:  Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää valita vuoden 2024 presidentinvaaleihin ja europarlamenttivaaleihin vaalilautakuntiin ja vaalitoimikuntaan henkilöt.

 

Päätös:  Kunnanhallitus päätti yksimielisesti valita vuoden 2024 presidentinvaaleihin ja europarlamenttivaaleihin vaalilautakuntiin ja vaalitoimikuntaan henkilöt kokouksessaan 18.9.2023.

 

 

Ote:  Valtuustoryhmien puheenjohtajat

 

KHALL 18.09.2023 § 164 

 

 

Kunnanhallitus päätti 28.8.2023 kokouksessaan valita presidentinvaaleihin ja europarlamenttivaaleihin vaalilautakunnat, yhteensä 4 vaalilautakuntaa, sekä vaalitoimikunnan seuraavassa kokouksessaan 18.9.2023. Valtuustoryhmien puheenjohtajille lähetettiin asiasta pöytäkirjanote 31.8.2023. Lisäksi keskusvaalilautakunnan sihteeri lähetti valtuustoryhmien puheenjohtajille ja varapuheenjohtajille asiasta sähköpostiviestin, jossa pyysi ryhmiä ilmoittamaan ehdotukset viimeistään 10.9.2023. Ryhmien puheenjohtajille ja varapuheenjohtajille lähetettiin vielä muistutusviesti sähköpostitse perjantaina 8.9.2023.

 

Oheismateriaali: 14.9.2023 mennessä saapuneet ehdotukset

 

Valmistelija: Hallintopäällikkö Jaana Jokikoivu-Hiukkamäki, puh. 040 809 5455

 

Esittelijä:  Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää valita vuoden 2024 presidentinvaaleihin ja europarlamenttivaaleihin vaalilautakuntiin ja vaalitoimikuntaan henkilöt. 

 

Päätös:  Kunnanhallitus päätti

 

1)     valita liitteen mukaiset henkilöt vuoden 2024 presidentinvaaleihin vaalilautakuntiin ja vaalitoimikuntaan sekä

2)     täydentää vaalilautakunnat vielä tarvittavilla varajäsenillä kokouksessaan 9.10.2023. 

 

 

Ote: Vaalilautakuntiin ja vaalitoimikuntaan valitut henkilöt, keskusvaalilautakunta

 

KHALL 09.10.2023 § 179 

 

 

Kunnanhallitus päätti 18.9.2023 täydentää vaalilautakunnat vielä tarvittavilla varajäsenillä kokouksessaan 9.10.2023. Kunnanhallitukselle on saapunut seuraavat ehdotukset varajäsenistä:

 

  • Pohjois-Tammelan vaalilautakuntaan Jan Löfstedt ja
  • Portaan vaalilautakuntaan Niina Honkala.

 

Valmistelija: Hallintopäällikkö Jaana Jokikoivu-Hiukkamäki, puh. 040 809 5455

 

Esittelijä:  Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää täydentää vaalilautakunnat seuraavilla varajäsenillä:

 

  • Pohjois-Tammelan vaalilautakuntaan varajäseneksi Jan Löfstedt
  • Portaan vaalilautakuntaan varajäseneksi Niina Honkala.

 

Asian käsittely: Kunnanhallitus valitsi kokouksessaan 18.9.2023 vaalitoimikuntaan jäseneksi Pekka Uusitalon. Pekka Uusitalo on ilmoittanut, että hän ei olekaan käytettävissä tehtävään. Vaalitoimikuntaan varajäseneksi valittu Simo Pärssinen on ilmoittanut suostuvansa vaalitoimikunnan varsinaiseksi jäseneksi. Sauli Alitalo puolestaan on ilmoittanut olevansa käytettävissä uudeksi varajäseneksi.

 

Päätös:  Kunnanhallitus päätti

 

1)     valita Pohjois-Tammelan vaalilautakuntaan varajäseneksi Jan Löfstedtin,

2)     valita Portaan vaalilautakuntaan varajäseneksi Niina Honkalan,

3)     valita vaalitoimikuntaan Pekka Uusitalon tilalle varsinaiseksi jäseneksi Simo Pärssisen ja

4)     valita vaalitoimikuntaan varajäseneksi Sauli Alitalon.

 

 

Ote:  Jan Löfstedt, Niina Honkala, Pekka Uusitalo, Simo Pärssinen, Pohjois-Tammelan vaalilautakunnan puheenjohtaja Sauli Alitalo, Portaan vaalilautakunnan puheenjohtaja Eero Pura, vaalitoimikunnan puheenjohtaja Leena Vehmas, keskusvaalilautakunta

 

KESKVAAL 04.12.2023 § 63  

185/00.00.00.01/2023  

 

 

Päätösehdotus: Keskusvaalilautakunta päättää merkitä kunnanhallituksen päätöksen vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan kokoonpanosta tietoonsa saatetuksi. 

 

Päätös:  Keskusvaalilautakunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.