Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tammelan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 04.12.2023/Pykälä 25


 

Keskusvaalilautakunnan rooli ja tehtävät presidentinvaaleissa 2024

 

KESKVAAL 04.12.2023 § 58  

185/00.00.00.01/2023  

 

Presidentinvaalit toimitetaan sunnuntaina 28.1.2024. Jos presidentinvaalissa toimitetaan toinen vaali (toinen kierros), sen vaalipäivä on sunnuntaina 11.2.2024. Vaalissa maa on yhtenä vaalipiirinä. Ääntenlaskennan teknisessä järjestämisessä noudatetaan kuitenkin vaalilain (714/1998) 5 §:n mukaista vaalipiirijakoa.

 

Vaalien monista käytännön järjestelyistä vastaa kunnan keskusvaalilautakunta, joka on valittu valtuuston toimikaudeksi. Vaalilain (714/1998) §:issä 13-14 säädetään keskusvaalilautakunnasta ja sen työskentelystä. Keskusvaalilautakunnan keskeisiä tehtäviä presidentinvaaleissa ovat:

 

  • ennakkoäänestyksen ja vaalipäivän äänestyksen järjestelyt,
  • kotiäänestyksen valmistelut,
  • laitosäänestyksen valmistelut,
  • vaaleista tiedottaminen kunnassa,
  • kunnan muiden vaaliviranomaisten kouluttaminen,
  • vaalitietojärjestelmän käyttöönotto,
  • ennakkoäänestysasiakirjojen ja kirjeäänestysasiakirjojen tarkastus vaalilain 63 ja 66 g §:n mukaisesti sekä hyväksyttyjen vaalikuorten toimittaminen vaalipiirilautakunnalle,
  • vaalipäivän äänten alustavan laskennan tietojen välitys vaalitietojärjestelmän laskentajärjestelmään.

 

Ehdokasasettelutehtävät presidentinvaaleissa hoitaa Helsingin vaalipiirilautakunta. Ennakkoäänten laskentaan, vaalipäivän äänten tarkastuslaskentaan ja vaalien tuloksen vahvistamiseen vaalipiirissä liittyvät tehtävät eduskuntavaaleissa hoitaa vaalipiirilautakunta.

 

Keskusvaalilautakunnan on huolehdittava, että kaikissa kunnanhallituksen päätöksellä yleisiksi ennakkoäänestyspaikoiksi määrätyissä paikoissa on ennakkoäänestystä varten asianmukainen ennakkoäänestystila ja tarvittava kalusto. Keskusvaalilautakunnan on tiedotettava kunnan alueella olevista kotimaan yleisistä ennakkoäänestyspaikoista ja äänestysajoista niissä sillä tavoin kuin kunnan ilmoitukset saatetaan tiedoksi. Kuntalain (410/2015) 108 §:n mukaan Kunnan ilmoitukset saatetaan tiedoksi julkaisemalla ne yleisessä tietoverkossa, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu, sekä tarpeen vaatiessa muulla kunnan päättämällä tavalla. Ilmoitusten on oltava yleisessä tietoverkossa 14 vuorokautta, jollei asian luonteesta muuta johdu.

 

Vaaliohjeessa annetaan yksityiskohtaiset tiedot keskusvaalilautakunnan tehtävistä eduskuntavaaleissa. Keskusvaalilautakunnan tulee suorittaa vain sen hoidettavaksi vaalilaissa säädetyt viranomaistehtävät, jotka mainitaan oikeusministeriön vaaliohjeissa ja vaalitietojärjestelmän käyttöohjeissa. Keskusvaalilautakunnan ei lähtökohtaisesti tule huolehtia muista tehtävistä. Keskusvaalilautakunnan jäsenille jaetaan vaaliohjeet kokouksen yhteydessä.

 

Valmistelija: Hallintopäällikkö Jaana Jokikoivu-Hiukkamäki, puh. 040 809 5455

 

Esittelijä:  Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus: Keskusvaalilautakunta käy keskustelun keskusvaalilautakunnan tehtävistä presidentinvaalien 2024 yhteydessä. Lisäksi keskusvaalilautakunta päättää merkitä ohjeistuksen tietoonsa saatetuksi.

 

Päätös:  Keskusvaalilautakunta kävi keskustelun keskusvaalilautakunnan tehtävistä presidentinvaalin 2024 yhteydessä ja merkitsi ohjeistuksen tietoonsa saatetuksi.