RSS-linkki
Kokousasiat:https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 13.11.2023/Pykälä 37
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen vuodelle 2024
KHALL 30.10.2023 § 191
Kiinteistöverolaissa (654/1992) säädetään kiinteistön sijaintikunnalle menevästä kiinteistöverosta. Kiinteistövero suoritetaan kiinteistön arvon mukaan. Lain 3 §:ssä on lueteltu verosta kokonaan tai osittain vapaat kiinteistöt. Näitä ovat mm. metsät ja maatalousmaat, vesialueet, torit, kadut ja yleiset tiet.
Kiinteistöverolain 11 §:n mukaan valtuusto määrää kunnan kiinteistöveroprosenttien suuruuden laissa säädettyjen vaihteluvälien rajoissa ja sadasosan tarkkuudelle vuosittain etukäteen samalla, kun se vahvistaa varainhoitovuoden tuloveroprosentin. Kunnan tulee ilmoittaa kiinteistöveroprosentit Verohallinnolle viimeistään verovuotta edeltävän vuoden marraskuun 17. päivänä. Kiinteistöveroprosentit ilmoitetaan prosentin sadasosan tarkkuudella.
Voimassa olevan lain mukaan kiinteistöveroprosentit määrätään seuraavissa rajoissa:
- Kiinteistövero 0,93 - 2,00
- Vakituinen asuinrakennus 0,41 - 1,00
- Muu asuinrakennus 0,93 - 2,00
- Rakentamaton rakennuspaikka 2,00 - 6,00
- Yleishyödyllinen käyttö 0,00 - 2,00 (Yleishyödyllisen yhteisön omistaman rakennuksen ja maapohjan kiinteistöveroprosentti voidaan kunnanvaltuuston päätöksellä määrätä muuten kiinteistöveroprosenteista säädettyä alhaisemmaksi, mikäli kiinteistöllä sijaitseva rakennus on pääasiassa yleisessä tai yleishyödyllisessä käytössä. Tällöin kiinteistöveroprosentti voi olla myös 0,00)
- Eräät laitokset enintään 3,10 (rakennuksille ja rakennelmille, jotka kuuluvat voimalaitokseen ja ydinpolttoaineen loppusijoituslaitokseen)
Valtuusto on päätöksellään 24.10.2022 § 58 vahvistanut Tammelan kunnan kiinteistöveroprosentit vuodelle 2023 seuraavasti:
- Yleinen kiinteistövero (mm. maapohja, tuotantorakennukset) 1,10
- Vakituinen asuinrakennus 0,50
- Muu asuinrakennus (vapaa-ajan asunnot) 1,10
- Rakentamaton rakennuspaikka 2,00
- Yleishyödylliset yhteisöt 0,00
- Eräät laitokset (voimalaitokset) 2,85.
Valmistelija: Talous- ja hallintojohtaja Taavi Leinikka, puh. 050 599 1140
Esittelijä: Kunnanjohtaja
Päätösehdotus: Kunnanhallitus esittää, että valtuusto vahvistaa kiinteistöveroprosentit vuodelle 2024 seuraavasti:
- Yleinen kiinteistövero (mm. maapohja, tuotantorakennukset) 1,10
- Vakituinen asuinrakennus 0,50
- Muu asuinrakennus (vapaa-ajan asunnot) 1,10
- Rakentamaton rakennuspaikka 2,00
- Yleishyödyllinen käyttö 0,00
- Eräät laitokset (voimalaitokset) 2,85.
Asian käsittely: Talous- ja hallintojohtaja Taavi Leinikka oli läsnä kokouksessa tuloveroprosenttia ja kiinteistöveroprosentteja koskevan käsittelyn ajan klo 18.21-18.22.
Päätös: Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.
KVALT 13.11.2023 § 37
285/02.03.01/2023
Päätösehdotus: Valtuusto päättää vahvistaa kiinteistöveroprosentit vuodelle 2024 seuraavasti:
- Yleinen kiinteistövero (mm. maapohja, tuotantorakennukset) 1,10
- Vakituinen asuinrakennus 0,50
- Muu asuinrakennus (vapaa-ajan asunnot) 1,10
- Rakentamaton rakennuspaikka 2,00
- Yleishyödyllinen käyttö 0,00
- Eräät laitokset (voimalaitokset) 2,85.
Päätös: Valtuusto hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |