RSS-linkki
Kokousasiat:https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 27.11.2023/Pykälä 212
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Uuden yhtenäiskoulun kirjanpidollinen poistoaika
KHALL 27.11.2023 § 212
307/02.07.00/2023
Kunnanvaltuuston 10.12.2013 hyväksymässä poistosuunnitelmassa määritellään pysyvien vastaavien poistoajat ja poistotapa. Hallinto- ja laitosrakennusten poistoajaksi on määritelty 20 vuotta ja menetelmäksi tasapoisto.
Kirjanpitolautakunnan kuntajaoston yleisohjeessa kunnan ja kuntayhtymän suunnitelman mukaisista poistoista on määritelty poistojen perusteet. Yleisohjeessa määritellään mm. pysyviin vastaaviin kuuluvien aineellisten ja aineettomien hyödykkeiden hankintameno tulee poistaa vaikutusaikanaan. Vaikutusajalla tarkoitetaan hyödykkeen taloudellista pitoaikaa. Taloudellisella pitoajalla tarkoitetaan sitä aikaa, jona pysyvän vastaavan hyödykkeen ennakoidaan hyödyttävän kuntaa tuloa tuottamalla tai aikaa, jona hyödykkeen ennakoidaan hyödyttävän kunnan palvelujen tuottamista.
Yhtenäiskoulun tekninen käyttöikä ylittää 40 vuotta.
Uuden yhtenäiskoulun kirjanpidollista poistoaikaa esitetään 35 vuodeksi (35 vuoden tasapoisto). Inspiran tekemän yhtenäiskoulun rahoituksen selvityksessä on myös esitetty yhtenä vaihtoehtona 35 vuoden poistoaikaa.
Pidentämällä poistoaikaa, vuosittaiset poistot ajoittuvat pidemmälle ajalle ja niiden vaikutus kunnan vuosittaiseen yli/alijäämään tulee olemaan pienempi. Toteutuessaan pidennys alentaa tarvittavaa vuosikatteen tasoa.
Valmistelija: Talous- ja hallintojohtaja Taavi Leinikka, puh. 050 599 1140
Esittelijä: Kunnanjohtaja
Päätösehdotus: Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se hyväksyy uuden yhtenäiskoulun poistoajaksi 35 vuotta ja menetelmänä tasapoisto.
Asian käsittely: Talous- ja hallintojohtaja Taavi Leinikka oli kokouksessa läsnä selostamassa pykälissä 210-213 käsiteltyjä asioita klo 18.59-19.05. Hän poistui kokouksesta ennen päätöksentekoa.
Päätös: Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |