RSS-linkki
Kokousasiat:https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 30.10.2023/Pykälä 195
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kunnanviraston joulun 2023 aukioloajat
KHALL 30.10.2023 § 195
96/00.01.02/2023
Suurelle osalle henkilökunnasta on kertynyt virkaehtosopimuksen mukaan pitkät vuosilomat. Osalle henkilökuntaa on myös kertynyt vuoden aikana työaikaliukumaan ns. normaalin työajan ylittävää saldoa. Juhlapyhien yhteydessä asiakasmäärät kunnanvirastossa ovat suhteellisen pieniä. Toiminnan hiljenemisen vuoksi onkin hyvä keskittää lomia sekä tarjota mahdollisuutta työaikasaldon tasaamiseen. Toisaalta taas niille, jotka ovat työssä, tarjotaan työrauhaa töiden tekemiseen ja mahdollisten rästitöiden tekemiseen.
Johtoryhmä on palaverissaan 5.10.2023 käsitellyt viraston joulun ajan aukioloaikoja ja on päätynyt esittämään kunnanhallitukselle, että virasto on suljettuna 27.12.2023-7.1.2024 välisen ajan. Ajanjaksoon sisältyy yhteensä 7 työpäivää. Tekninen toimi järjestää päivystyksensä kuten muulloinkin viraston sulkuaikoina.
Kunnanviraston joulun ajan aukioloajoista tiedotetaan kunnan sähköisellä ilmoitustaululla, kunnan somekanavissa sekä Forssan Lehdessä.
Hallintosäännön 44 §:n mukaan kunnanhallitus päättää kunnanviraston yli 5 vuorokauden pituisesta suljettuna pitämisestä.
Valmistelija: Hallintopäällikkö Jaana Jokikoivu-Hiukkamäki, puh. 040 809 5455
Esittelijä: Kunnanjohtaja
Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää, että kunnanvirasto on joulun aikaan suljettuna 27.12.2023-7.1.2024 välisen ajan.
Päätös: Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.
Ote: Hallinto- ja kehittämispalvelut, sivistyspalvelut, tekniset palvelut
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |