RSS-linkki
Kokousasiat:https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 30.10.2023/Pykälä 194
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Esitys heittopaikasta liikuntapuistoon
SIVLA 20.09.2023 § 62
Tammelan Ryske ry on osoittanut 2.8.2023 kirjatun aloitteen Tammelan kunnalle heittopaikan tekemisestä liikuntapuistoon. Aloitteen on allekirjoittanut seuran puheenjohtaja Tapio Salo ja yleisurheilujaoston puheenjohtaja Paula Laakso. Aloitteessa esitetään heittolajien talviharjoittelupaikan rakentamista liikuntapuiston alavarastoon.
Heittolajien talviharjoittelupaikka parantaisi oleellisesti mm keihään, kiekon, kuulla ja moukarin harrastamismahdollisuuksia Tammelassa. Aloitteessa esitetyssä paikassa liikuntavälineiden lisäksi säilytetään liikuntapalveluiden kalustoa (mm. traktori, lumitykki, korkeapainepumppu, moottorikelkka) tämä asettaa haasteen tilan käyttöönottoon heittolajien harjoittelupaikaksi.
Lapsivaikutusten arviointi (Kvalt 60 §, 23.9.2019)
Päätöksen lapsivaikutukset: On/Ei
Yritysvaikutusten arviointi (Kvalt 66 §, 20.12.2010):
Vaikuttaako yritysten kilpailutilanteeseen: Ehkä
Onko päätöksellä vaikutuksia yritysten määrän kehittymiseen: Ehkä
Vaikuttaako päätös positiivisesti työpaikkojen muodostumiseen: Ehkä
Onko palvelu mahdollista ulkoistaa: Ehkä
Valmistelija: Liikunta- ja nuorisopäällikkö Petri Takala p. 050 353 7708
Esittelijä: Sivistystoimenjohtaja
Päätösehdotus: Sivistyslautakunta esittää tekniselle lautakunnalle, että se kartoittaa onko kyseinen varastotila sopiva tila heittopaikan rakentamiselle.
Käsittely: Liikunta- ja nuorisopäällikkö Petri Takala saapui kokoukseen klo 18:15 esittelemään asiaa lautakunnalle ja poistui klo 18:44 ennen päätöksen tekoa.
Petri Takala esitteli tämän asian käsittelyn yhteydessä myös §:t 63-64 ja 66 kohta 4.
Päätös: Sivistyslautakunta esittää yksimielisesti tekniselle lautakunnalle, että se kartoittaa onko kyseinen varastotila sopiva tila heittopaikan rakentamiselle. Sivistyslautakunnan mielestä halli ei sovellu esitettyyn tarkoitukseen, koska siellä säilytetään liikuntapalveluiden välineistöä eikä niille ole muuta sijoituspaikkaa.
TEKLA 12.10.2023 § 31
Sivistyslautakunta on kokouksessaan käsitellyt urheiluseuralta saamaansa kirjallista aloitetta heittopaikan rakentamiseksi liikuntakeskuksen tiloihin, alakerran varastoon. Tekninen palvelualue on tämän pohjalta perehtynyt ja kartoittanut kyseistä varastotilaa mahdollisen heittopaikan rakentamiselle.
Lähtökohtaisesti kartoituksessa tarkasteltiin tilan mitoituksia, koska alkuperäinen pyyntö heittopaikan toteuttamisesta on tullut lajin harrastajilta, ei tilan mitoituksia voitu harrastustoimintaa ajatellen kyseenalaistaa.
Kohteen LV-tekniikka sijoitettu tilan takaseinään, joka edellyttää mahdollisessa harrastustoiminnan toteutuksessa suunniteltuja rakenteellisia suojauksia niin, että tekniikkaa voidaan tarvittavilta osin edelleen huoltaa. Tekniikan mahdollinen siirtäminen tilasta ei silmämääräisen tarkastelun pohjalta ole ratkaistavissa.
Sivistyslautakunta nostaa esiin tilassa säilytettävien liikuntapalveluiden välineistön, jolle ei ole muuta paikkaa ja tämän pohjalta toteaa, ettei tila sovellu esitettyyn käyttöön.
Lapsivaikutusten arviointi (Kvalt 60 §, 23.9.2019)
Päätöksen lapsivaikutukset: On/Ei
Valmistelija: Kiinteistöpäällikkö Mika Suontausta p. 050 081 3132
Tekninen johtaja Jari Kauppi p. 040 861 1788
Esittelijä: Tekninen johtaja
Päätösehdotus: Tekninen lautakunta toteaa, että
1) tilan mitoituksen soveltuvuudesta parhaan lausunnon voivat antaa itse aloitteen tekijät
2) tilassa säilytettävän välineistön tarpeellisuuden sekä sijoituksesta tulee tehdä ratkaisu liikuntapalveluissa
3) mahdollinen toteutus tulee suunnitella sekä tarkastella myös taloudellisesti.
Yhteenvetona lautakunta toteaa, että teknisen kartoituksen pohjalta toteutukselle ei löydy estettä.
Käsittely kokouksessa
Kiinteistöpäällikkö Mika Suontausta oli läsnä kokouksessa asiantuntijana § 27 ja § 31 käsittelyn aikana klo 17.08-17.53 ja poistui kokouksesta ennen päätöksentekoa
Päätös: Tekninen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.
Ote: Sivistyslautakunta, Liikunta- ja nuorisopäällikkö Petri Takala,
Tammelan Ryske ry
KHALL 30.10.2023 § 194
225/10.03.02.01/2023
Sivistyslautakunta on 20.9.2023 ja tekninen lautakunta 12.10.2023 käsitellyt Tammelan Ryske ry:n tekemää esitystä koskien heittolajien harjoittelupaikan rakentamista Tammelan liikuntakeskuksen alavarastoon. Sivistyslautakunta pyysi teknistä lautakuntaa kartoittamaan tilan sopivuutta heittopaikkaa varten.
Tekninen lautakunta on todennut, että teknisen kartoituksen pohjalta toteutukselle ei löydy estettä, mutta mahdollisessa toteutuksessa on huomioitava myös taloudellisuus. Lisäksi harjoittelupaikaksi suunnitellun tilan mitoituksen soveltuvuudesta parhaimman lausunnon pystyvät antamaan esityksen tekijät. Varastotilassa nyt säilytettävän välineistön tarpeellisuudesta sekä sijoituksesta ratkaisun tekee liikuntapalvelut.
Valmistelija: Kiinteistöpäällikkö Mika Suontausta puh. 050 081 3132
Tekninen johtaja Jari Kauppi puh. 040 861 1788
Hallintopäällikkö Jaana Jokikoivu-Hiukkamäki, puh. 040 809 5455
Esittelijä: Kunnanjohtaja
Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää tulevaisuudessa ottaa mahdollisuuksien mukaan Tammelan Ryske ry:n tekemän esityksen huomioon, mutta tässä vaiheessa esitys ei aiheuta toimenpiteitä.
Päätös: Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.
Ote: Tammelan Ryske ry, sivistyslautakunta, tekninen lautakunta
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |