RSS-linkki
Kokousasiat:https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 30.10.2023/Pykälä 190
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Tuloveroprosentin vahvistaminen vuodelle 2024
KHALL 30.10.2023 § 190
285/02.03.01/2023
Kuntalain (410/2015) 111 §:n mukaan valtuuston on päätettävä viimeistään talousarvion hyväksymisen yhteydessä kunnan tuloveroprosentista, kiinteistöveroprosenteista sekä muiden verojen perusteista.
Verotusmenettelystä annetun lain (1558/1995) 91 a §:n (520/2010) mukaan kunnan tulee ilmoittaa tuloveroprosentin suuruus Verohallinnolle viimeistään verovuotta edeltävän vuoden marraskuun 17. päivänä.
Valtuusto päätti 28.10.2019 kokouksessaan vuoden 2020 tuloveroprosentiksi 20,75 ja 26.10.2020 kokouksessaan valtuusto päätti vuoden 2021 tuloveroprosentiksi 21,25. Tämän jälkeen tuloveroprosenttiin ei ole tehty muutoksia.
Hyvinvointialueuudistuksesta johtuen vuodelle 2022 määrätty
tuloveroprosentti määritti myös vuoden 2023 tuloveroprosentin, koska
kunnat eivät voineet muuttaa tuloveroprosenttejaan syksyllä 2022. Hyvinvointialueuudistuksen jälkeen ansiotuloverotuksen muutokset toteutettiin nykyisen verojärjestelmän sisällä. Kaikkien kuntien kunnallisveroprosentteja alennettiinn 12,64 prosenttiyksiköllä.
Tästä johtuen tuloveroprosentit ovat tällä hetkellä prosentin sadasosan tarkkuudella ja Tammelan tuloveroprosentti on 8,61. Vuoden 2024 tuloveroprosentit tulee määrätä ja ilmoittaa 0,10 %-yksikön tarkkuudella, eli näin ollen kaikkien kuntien tuloveroprosentit muuttuvat. Jos kunta ei ilmoita tuloveroprosenttinsa määräajassa Verohallinnolle tai virheellisesti (ei 0,10 % -yksikön tarkkuudella) kunnan vuoden 2023 sovellettua tuloveroprosenttia voidaan pyöristää lähimpään prosenttiyksikön kymmenykseen vuodelle 2024. (Laki verotusmenettelystä 91 a § ja 91 b §).
Forssan seudun kuntien kunnallisveroprosentit ovat; Jokioinen 8,61 %, Forssa 7,86 %, Humppila 9,36 % ja Ypäjä 9,36 %.
Tämän hetken taloudessa on epävarmuustekijöitä ja kunta mm. investoi merkittävästi enemmän aiempiin vuosiin nähden. Epävarmuustekijöitä liittyy mm. korkotilanteeseen ja valtion mahdollisiin sopeutustoimenpiteisiin. Ensi vuoden talousarviota on valmisteltu nykyisen veroprosentin perusteella, joten veroprosenttiin ei esitetä muutosta.
Valmistelija: Talous- ja hallintojohtaja Taavi Leinikka, puh. 050 599 1140
Esittelijä: Kunnanjohtaja
Päätösehdotus: Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että valtuusto vahvistaa vuoden 2024 tuloveroprosentiksi 8,60.
Asian käsittely: Talous- ja hallintojohtaja Taavi Leinikka oli läsnä kokouksessa tuloveroprosenttia ja kiinteistöveroprosentteja koskevan käsittelyn ajan klo 18.21-18.22.
Päätös: Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |