RSS-linkki
Kokousasiat:https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 30.10.2023/Pykälä 196
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Talousarvio 2024, investoinnit
KHALL 30.10.2023 § 196
Kunnan vuoden 2024 talousarvion ja vuosien 2025-2026 taloussuunnitelman laadinta on edennyt suunnitellusti. 19.6.2023 kokouksessaan kunnanhallitus päätti kunnan taloudenhoidon periaatteista, että;
- Kunnan taloutta ja palvelutoimintaa hoidetaan suunnittelukaudella 2024-2026 siten, että kunnan talous pysyy tasapainossa;
- Vuoden 2024 talousarviota tullaan valmistelemaan siitä lähtökohdasta, että vuosikate ylittää lainanlyhennykset sekä investoinnit (pl. yhtenäiskoulu), jolloin turvataan maksuvalmius;
- Valtionosuus- ja verotuloennusteita tullaan seuraamaan ja niiden vaikutukset talousarvion valmistelussa tullaan huomioimaan.
Vuoden 2024 tulorahoitusennusteiden tarkennuttua (verotulot, valtionosuudet) kunnanhallituksessa käsiteltiin 18.9.2023 talousarvion raami vuodelle 2024. Mikäli talousarvio saadaan valmisteltua raamissa hyväksyttyjä palvelualueittaisten määrärahojen mukaisesti, muodostuisi vuoden 2024 vuosikatteeksi noin 2,1 miljoonaa euroa. Nyt tarkentuneiden suunnitelmien perusteella verotulot tulisivat olemaan noin 60 000 euroa suuremmat ja varhaiskasvatuksen toimintakulut noin 280 000 euroa suuremmat verrattuna raamin laskelmiin. Näillä muutoksilla vuoden 2024 vuosikate muodostuisi noin 1,9 miljoonaan euroon ja tilikauden tulos noin -117 000 euroon (alijäämä).
Toimialojen investointiesitykset on käsitelty lautakunnissa. Hallinto- ja kehittämispalveluiden investointiesitys vuodelle 2024 on 100 000 euroa, sivistyslautakunnan investointiesitys vuodelle 2024 on 200 000 euroa ja teknisen lautakunnan esitys 12 898 000 euroa. Investoinnit sisältävät uuden koulun rakennuskustannuksia 10,5 miljoonaa euroa ja teollisuushallin rakentamisen kustannuksia 1,4 miljoonaa euroa vuodelle 2024.
Suunnitelmakauden vuosien investointitaso on merkittävästi korkeammalla kuin edellisvuosien investointitasot. Vuonna 2019 nettoinvestoinnit olivat 1,0 milj. euroa, vuonna 2020 nettoinvestoinnit olivat 0,9 milj. euroa ja vuonna 2021 0,9 milj. euroa. Suunnitellut investointitasot vuosille 2024-2026 nostavat merkittävästi kunnan rahoituksen tarvetta ja korkea investointitaso lisää riskiä tulorahoituksen riittävyydestä. Tammelan kunnassa ei ole kerätty etupainotteisesti rahaa investointeihin (investointivaraus) ja tulevat investoinnit tullaan pääosin rahoittamaan lainarahoituksella.
Jotta vuosikate vuonna 2024 hallituksen 19.6.2023 linjauksen mukaisesti tulee riittämään lainanlyhennyksiin ja investointeihin, tulee investointiesitystä vuodelle 2024 vähentää noin 390 000 eurolla.
Päätösehdotus annetaan kokouksessa hallituksessa käydyn keskustelun pohjalta.
Talousarvion valmistelun eteneminen
Talousarvion valmistelu jatkuu kunnanhallituksen
kokouksessa 27.11.2023. Valtuusto käsittelee talousarvion 11.12.2023.
Oheismateriaalit: Hallinto- ja kehittämispalvelut, investoinnit
Sivistyspalvelut, investoinnit
Teknisen palvelut, investoinnit
Valmistelija: Talous- ja hallintojohtaja Taavi Leinikka, puh. 050 599 1140
Esittelijä: Kunnanjohtaja
Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää käydä lähetekeskustelun lautakuntien investointiesityksistä ja antaa ohjeet jatkokäsittelyä varten.
Asian käsittely: Asia käsiteltiin §:n 189, Tammelan kunnan keskustan kehittäminen / rantapuisto, jälkeen.
Sivistysjohtaja Pekka Lintonen, talous- ja hallintojohtaja Taavi Leinikka sekä tekninen johtaja Jari Kauppi olivat läsnä kokouksessa klo 16.35-18.12 asian käsittelyn ajan. He poistuivat kokouksesta ennen päätöksentekoa.
Päätös: Kunnanhallitus kävi lähetekeskustelun lautakuntien investointiesityksistä ja antoi ohjeet jatkokäsittelyä varten.
Merkitään pöytäkirjaan, että asian käsittelyn jälkeen pidettiin tauko klo 18.13-18.20.
Ote: Sivistystoimenjohtaja, talous- ja hallintojohtaja, tekninen johtaja
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |