Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tammelan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 09.10.2023/Pykälä 180



 

Presidentinvaalien ulkomainonta kunnan järjestämillä mainospaikoilla

 

KHALL 09.10.2023 § 180  

185/00.00.00.01/2023  

 

Presidentinvaalit toimitetaan sunnuntaina 28.1.2024. Ennakkoäänestys toimitetaan kotimaassa 17.-23.1.2024. Mahdollinen toinen vaali toimitetaan sunnuntaina 11.2.2024. Mahdollisen toisen vaalin ennakkoäänestysajankohta on 31.1.-6.2.2024.

 

Kuntaliitto suosittaa yleiskirjeessään 7/2022, että vaalien ulkomainonta aloitettaisiin viikkoa ennen ennakkoäänestyksen alkamista eli 10.1.2024.

 

Kunnalla ei ole lakisääteisiä velvollisuuksia vaalimainonnan järjestämisessä. Kunnat ovat kuitenkin perinteisesti tarjonneet puolueille ja valitsijayhdistyksille mahdollisuuden ehdokasjulisteiden esillepanoon tätä tarkoitusta varten varatuissa telineissä. Vaalimainospaikkojen ylläpito ja maksullisuus vaihtelevat kunnittain. Kunta ei voi määrätä muiden kuin omistuksessaan ja hallinnassaan olevien alueiden vaalimainontapaikoista. Mainospaikkojen myöntämisessä on noudatettava yhdenvertaisuusperiaatteen vaatimuksia eli tasapuolisuutta mainospaikkojen jaossa.

 

Ulkomainospaikkoja valittaessa on otettava huomioon vaalilain säännökset, jotka edellyttävät, että vaalimainoksia ei sijoiteta ennakkoäänestys- tai äänestyspaikalle tai niiden välittömään läheisyyteen siten, että niiden voitaisiin katsoa vaikuttavan äänestäjien valinnanvapauteen. Lähtökohtana voidaan pitää sitä, etteivät vaalimainokset näy vaalihuoneistoon taikka sen sisäänkäyntiin.

 

Tammelassa vaalimainospaikkoina edellisissä vaaleissa ovat olleet entinen sorakuoppa Tammelan tien varrella (Matintie ja Neuvoksentien välillä Tammelantie 37:ää vastapäätä) sekä Forssa-Tammela-maantien kevyenliikenteen väylän varrella Maijantien risteystä vastapäätä. Kullekin ehdokkaita asettaneelle ryhmälle on annettu mainospaikka.

 

Kullekin ehdokkaita asettaneelle ryhmälle tulevan julistetilan sijainti, luettuna vasemmalta oikealle, tulisi määräytyä samassa järjestyksessä kuin ehdokaslistojen yhdistelmässä. Jotta tyhjiä mainospaikkoja ei jäisi, ehdokkaita asettaneilta ryhmiltä voidaan tiedustella, tulevatko he käyttämään mainospaikkoja ja edellyttää vastausta tiettyyn päivämäärään mennessä uhalla, että vaalimainospaikkoja ei heille varata. Ryhmiltä voidaan myös vaatia kirjallinen ilmoitus tai sitoumus vaalimainospaikkojen käyttämisestä. Edellä kuvattu menettely täyttää myös yhdenvertaisuusperiaatteen vaatimukset. Jos tyhjiä paikkoja kuitenkin jää, niitä voidaan käyttää yleiseen vaalitiedottamiseen.

 

Kuntaliitto suosittaa yleiskirjeessään myös mainonnan aloittamisen ajankohdan sekä vaalien ulkomainonnasta kunnassa vastaavien henkilöiden nimien ja yhteystietojen saattamista vaaleihin osallistuvien puolueiden paikallisosastojen tietoon.

 

Liitteet:  Kartat kunnan osoittamista vaalimainospaikoista

 

Valmistelija: Hallintopäällikkö Jaana Jokikoivu-Hiukkamäki, puh. 040 809 5455

 

Esittelijä:  Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää, että

 

1)     kunta asettaa vaalien ulkomainostelineet entiseen sorakuoppaan Tammelan tien varrella (Matintie ja Neuvoksentien välillä Tammelantie 37:ää vastapäätä) sekä Forssa-Tammela-maantien kevyenliikenteen väylän varrelle Maijantien risteystä vastapäätä,

2)     mainostelineet asetetaan paikoilleen siten, että presidentinvaalien ulkomainonta voidaan aloittaa 10.1.2024,

3)     kullakin ehdokkaan asettaneella puolueella tai valitsijayhdistyksellä on käytössä yksi vaalimainospaikka/kunnan asettama vaalimainosteline,

4)     Tammelan kunta kuuluttaa presidentinvaalien ulkomainonnasta verkkosivuillaan ja kuulutuksessa tiedotetaan vaalien ulkomainonnasta vastaavien henkilöiden nimet ja yhteystiedot,

5)     vaalimainospaikasta ei peritä korvausta sekä

6)     vaalimainosten asettajien on poistettava mainoksensa telineistä 4 päivän kuluessa vaalin toimittamisesta eli viimeistään 1.2.2024. Mikäli presidentinvaalissa toimitetaan toinen vaali, mainokset on poistettava toisen vaalin toimittamisen jälkeen viimeistään 15.2.2024.

 

Päätös:  Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.

 

 

Ote:  Kiinteistöpäällikkö