RSS-linkki
Kokousasiat:https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 15.11.2023/Pykälä 80
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Talousarvio vuodelle 2024 ja taloussuunnitelma vuosille 2025-2026: Perusopetuksen palvelualue
SIVLA 15.11.2023 § 80
10/02.02.00/2023
Kunnanhallitus on asettanut perusopetuksen palvelualueen vuoden 2024 talousarvioraamiksi 5 908 991 euroa. Raamin laatimisessa on huomioitu työ- ja virkaehtosopimusten mukaiset palkkojen korotukset siten, että henkilöstökulut kasvavat 2,53 % ja palkkojen sivukulut 21 %.
Perusopetuksen talousarvioehdotus ulkoisille nettomenoille vuodelle 2024 on 5 944 004 euroa. Muutos vuoden 2023 talousarvioon verrattuna on 217 645 euroa (3,2 %). Raamista summa poikkeaa 35 013 euroa.
Talousarvioehdotus ei sisällä toiminnallisia muutoksia eikä henkilöstömuutoksia perusopetuksen järjestämisessä.
Lapsivaikutusten arviointi (Kvalt 60 §, 23.9.2019)
Päätöksen lapsivaikutukset: On
Yritysvaikutusten arviointi (Kvalt 66 §, 20.12.2010):
Vaikuttaako yritysten kilpailutilanteeseen: Kyllä/Ehkä/Ei
Onko päätöksellä vaikutuksia yritysten määrän kehittymiseen: Kyllä/Ehkä/Ei
Vaikuttaako päätös positiivisesti työpaikkojen muodostumiseen: Kyllä/Ehkä/Ei
Onko palvelu mahdollista ulkoistaa: Kyllä/Ehkä/Ei
Valmistelija: Sivistystoimenjohtaja Pekka Lintonen, puh. 050 339 3675
Tammelan koulukeskuksen vt. rehtori Katja Lehtoranta, puh. 050 557 1866
Myllykylän koulunjohtaja Ilona Hackzell, puh. 040 681 2316
Portaan koulunjohtaja Maria Mertanen, puh. 050 379 1174
Riihivalkaman koulunjohtaja Pasi Kokkonen, puh. 050 379 1165
Teuron koulunjohtaja Miika Forsten, puh. 050 557 1811
Esittelijä: Sivistystoimenjohtaja
Päätösehdotus: Sivistyslautakunta hyväksyy liitteen mukaisesti perusopetuksen palvelualueen vuoden 2024 talousarvioesityksen 5 944 004 euroa (ulkoinen netto) ja lisäksi kustannuspaikkatasoisesti vuosille 2025-2026 euromääräisesti suunnitelmavuodet, jotka ovat v. 2024 tasolla.
Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |